"Hst! Vakaasti, nuori ystäväni!" sanoi Burleson kiivaasti. "Minä satun tietämään, mistä puhun. Minä olin itse läsnä ja avullinen hänen jäseneksi otossaan. Uskotko minua nyt, Mel. Gurney?"
"Suuri Jumala!" huudahti Gurney. "Minä en tietänyt sitä! Minä en olisi voinut sitä uskoa, jollet sinä olisi sitä vakuuttanut".
"Minä sanon", arveli Hullu, "etten voi sitä ymmärtää — en voi sitä ymmärtää!"
"Noh", keskeytti Burleson nauraen ja ottaen Lily'n hatun vuoteelta, "tässä on jotakin, jonka, luullakseni, voitte ymmärtää".
"Tyttäreni hattu!" sanoi Servosse, kummastuneena katsoen toisesta toiseen.
"Sitä varten", arveli Burleson jyrkästi, "minä toin sen tänne. Kun miss Lily, näettekö, eilen illalla ratsasti esiin kuusikosta, hän kadotti tämän; ja siten, kun hän hyökkäsi Gurney'ta kohden, tämä tunsi hänet — sillä silloin oli yhtä valoisa kuin päivällä: koto-pappimme olisi nähnyt lukea hautajais-menot — ja ollen älykäs toveri Gurney tyvenesti ratsasti tytön jälkeen, kun tämä ensin oli ampunut häntä, tuo särjetty käsivarsi lerppuen ylös alas joka askeleelta, siksi kuin hän oli varma, että tyttö oli aivan turvassa, jolloin hän palasi tuolla jutulla, kuinka kani oli säpsäyttänyt hänen hevostansa ja hänen pistoolinsa oli lauennut ja särkenyt hänen käsivartensa".
"Onko se niin?" kysyi Comfort kummastuneena.
"Sa-nas-ta sa-naan", vastasi Burleson tarkalla ääntämisellä. "Ei yksikään mies tuossa leirissä aavistanut, että nainen oli läsnä ja näki sen toimet, ennenkuin kuulimme, kuinka tyttärenne oli keskeyttänyt matkanne. Myöskin silloin se oli pelkkää arvelua, paitsi mitä Gurney'hin tulee".
"Siinä tapauksessa", lausui Servosse, ojentaen kättänsä Gurney'lle, "näyttää siltä, kuin minun tulisi kiittää teitä aikomuksesta pelastaa tytärtäni".
"Totta puhuen, Sir", vastasi Gurney, "tuolla hevosella hän sangen vähän kaipasi apuani".