"No mikä hänen vapautus-kirjansa oli, niinkuin te sitä kutsutte?"
"Oh, hän nilkutti kaikkialla kahden kainalo-sauvan varassa ja oli potevinansa niin kovaa luuvaloa, kuin ikinä olette nähneet kenessäkään olevan, siksi kuin te tulitte tänne. Te kohtelitte häntä ansion mukaan ja se ilahutti minua".
Iltapäivällä useat kaupungin johtavista asukkaista kävivät överstin luona ja vahvistivat välillisesti vanhan unionistin kertomusta urhoollisesta överstistä. He sanoivat häntä iso-ääniseksi ja ajattelemattomaksi; mutta hänessä ei ollut mitään pahaa ja hän oli sangen suuressa määrässä gentlemani ja hyvin arvossa pidettyä sukua.
Illempana översti siis antoi käskyn vapauttaa vangin, samalla lähettäen hänelle tämän kirjeen: —
Sir, — tiedon saatuani arvonimenne synnystä olen käskenyt vapauttaa teidät ja pyydän saadakseni sanoa teille, ettei Yhdysvaltain hallitus katso mitään kunniansanan antamista tarpeelliseksi teidän asiassanne. Teidän on siis täysi valta mennä mihin vaan tahdotte.
Kunnioittavaisesti
Comfort Servosse, Vahtia komentava översti.
Översti luuli viimeisen kerran nähneensä "översti" Vaughn'in; mutta siinä hän oli tehnyt laskunsa ilman "överstiä"; sillä tämä kunnon mies asettui heti hänen pääkortteeriinsa jonkunlaiseksi ylimääräiseksi ordonanssiksi ja etevimmäksi vapaa-ehtoiseksi nuorten upseerien neuvonantajaksi. Hän hankki itselleen komean hevosparin ja saatti itsensä tuiki tarpeelliseksi, kun tuumittiin ja pantiin toimeen jokapäiväisiä huvi-ajoja läheiseen ympäristöön, jommoisia översti ja hänen upseerinsa paljon harjottivat hauskaksi vastakohdaksi pitkän ja vaivalloisen sotaretken pakkoon. Hän tunsi hyvin kaikki paikat ja hänessä oli jonkunlainen hyvänluontoinen itsepäisyys, joka teki sen vaikutuksen, ettei hän ollut mitään pahempaa, kuin hyvän-aikeinen, mutta ikävä ihminen, jota kuitenkin aina kärsittiin satunnaisen hyödyllisyytensä ja alituisen iloisuutensa tähden. Muiden asiain joukossa, joista oli näihin aikoihin keskusteltu, oli myös Pohjoisvaltalaisten sisäänmuuttaminen, asialiikkeen uudestaan herättäminen ja työn jälleen järjestäminen. Semmoisissa tilaisuuksissa Vaughn aina oli äänekkäästi väittänyt, että mitä kukistettu maan-osa enimmin kaipasi, oli Pohjoisvaltalaisten pää-omaa, Pohjoisvaltalaisten jäntevyyttä ja Pohjoisvaltojen miehiä, jotka saattaisivat sen jälleen onnellisuuden valtatielle.
Yhteen semmoiseen aikaan he usein olivat kulkeneet erään "Warrington Place'n" nimellä tunnetun maakartanon ohitse, joka oli erittäin vetänyt Hullumme huomion puoleensa, ja hän oli usein sanonut ihmettelevänsä sitä. Hän olikin todella monta kertaa ratsastanut sen tilusten poikki ja tarkastanut sen rakennuksia sillä nuhtelevan suuttumuksen katsannolla sen laiminlyödyn tilan suhteen, joka ilmoittaa omistajaksi pyrkivän ensimäistä mielentekoa. Tämä asia ei ollut jäänyt tarkkasilmäiseltä Vaughn'ilta huomaamatta, mutta hän oli päättänyt, jos mahdollista, lyödä itsellensä rehellisen rahan överstin ihastuksesta. Hän oli hyvä ihmisluonnon tuntia ja tiesi, ettei olisi edullista liian äkkiä ajaa ylös otustansa. Hän ajatteli aivan oikein, että kun vanhoihin oloihin palaamisen uuteus oli hävinnyt, nuoren miehen ajatukset varmaan jälleen kääntyisivät jonkunlaisella kaipauksella hänen nykyiseen ympäristöönsä. Ei mikään virkeäluontoinen mies voi neljän vuoden sodan perästä ruveta entisten vuosien jokapäiväiseen elämään ilman monta kertaa käymättä levottomaksi ja epämääräisesti ikävöimättä sitä aikaa, jolloin "saappaat ja satulat" alottivat aina vaihtelevia päiviä.
Kuukaudet kuluivat; ja niinkuin VI:nnessa luvussa kerrottiin, Hullumme oli palannut kotiinsa. Eräänä päivänä hän sai lyhyen kirjeen, joka oli annettu Syyskuun 1 päivänä 1865 ja kuului näin: —