"Kaikki oikein!" lausui päällekantaja. "Meidän sopii heti päästää heidät vapaaksi, teidän arvoisuutenne. Minä olen hyvin kiitollinen teille, översti, mutta olisin suonut, että olisitte kertoneet sen minulle, ennenkuin tämä leikki alkoi. Minä luulen, että menettelitte niin, saadaksenne nähdä minun rupeevan narrin virkaan".
"Ei ollenkaan, Sir", kuului vastaus. "Minä en voinut uneksiakaan, että lakimies suostuisi julistamaan ketään syylliseksi murhaan ilman että kuolema näytettiin todeksi".
"Sh—!" lausui päällekantaja, sitten pannen kätensä huulillensa ja nojautuen eteenpäin aivan likelle kanssapuhujansa korvaa, hän sanoi kuiskaten: —
"Ettekö ymmärrä tätä, översti? Mihin nämät miesraukat olisivat joutuneet, jos heitä, näin syytettyinä, olisi päästetty irti ennen teidän todistustanne?" Hän katsoi ympärillensä ja sanoi sitten ääneen hyvin pontevasti: —
"Ei tarvitse minkään hengen tulla kuolleitten luota kertomaan meille tätä, lord'ini. Eh?"
Sitten Squire käski heidät kaikki ottamaan pienen ryypyn hänen kanssaan. Karafiini laseineen ja sokuri-rasia, jonka suusta puolikymmentä lusikkaa pyrki esiin, asetettiin pöydälle, ja koko ihmisjoukko pyydettiin ottamaan osaa. Ämpärillinen vettä ja kurpitsin-kuorinen malja tuotiin, ja jokainen toimitti itsellensä omena-viinaa, sokuria ja vettä. Äskeisiä vankeja ei unhotettu. Kun heidät oli päästetty köysistänsä, tuomari itse kaasi heille jokaiselle aika ryypyn ja toivotti heille onnea heidän pelastukseensa. Muutos näennäisen kovasta julmuudesta sääliin ja hyvän-suontiin tapahtui silmänräpäyksessä ja oli Servosse'n mahdoton käsittää.
Se tylsä, stoalainen välinpitämättömyys, joka oli ollut omituinen vastaajille edellisten lakitemppujen kestäessä, oli muuttunut suureksi kummastukseksi, kun "tuo Yankee-översti" oli ilmestynyt. He olivat silmät selällään kuunnelleet hänen lyhyttä todistustansa ja kun heidän köytensä olivat poikki leikatut, he eivät ilossansa odottamattomasta pelastuksestansa ollenkaan muistaneet äskeistä pahaa kohtelua. Kun siis Squire tarjosi heille ryypyn ja ystävällisillä sanoilla onnitteli heitä heidän vapaaksi pääsemiseensä, kukin heistä tyhjensi, ujosti irvistellen, viinalasinsa ja sanoi hartaasti: "teidän onneksenne, Master!"
Ainoa ikävä seikka tässä tilaisuudessa oli, että yksi mustien miesten vaimo, joka isoilla surun huudoilla tuli paikalle, tahtoi, kun asiat kiireesti selitettiin hänelle, välttämättömästi heittäytyä polvillensa Hullun eteen ja avuttomien pikku lastensa nimessä kiittää häntä siitä, että hän oli pelastanut heidän isänsä tulemasta hirtetyksi ilman lakia ja oikeutta "juuri sitä varten, että hän oli niggeri".
"Ihmis parka ei ymmärrä sen paremmin", kuten Squire puollustavaisesti ilmoitti Hullulle.
Tähän muistutukseen Hullu vastasi: —