Rakas Överstini, — Mielipahalla olen havainnut, että yleisön tunteet teitä vastaan, joita pohjoisvaltalainen sukuperänne on synnyttänyt ja jotka ovat kyteneet aina siitä saakka, kuin tulitte joukkoomme, viimein ovat leimahtaneet ilmi liekkiin. Minä olen odottanut sitä koko ajan enkä niinmuodoin voi sanoa, että se minua kummastuttaa. Mutta tuo nurja mieli-ala on niin kauan aikaa osottanut itseänsä, että todella jo toivoin teidän pääsevän enemmästä hätyyttämisestä. Minä tiedän, ettei minulla ollut mitään syytä otaksua tämmöistä päätöstä, koska edustatte semmoista kehittymistä, joka on aivan vastakohtainen sille, jonka keskelle olette asetettu, ja te lisäksi olette niin täynnä sen henkeä, ettette voi panna syrjään eikä salata sen tunnusmerkkejä. Se sivistys, joka ympäröitsee teitä, ei ole koskaan suvainnut mielipiteitä, jotka eivät soinnu yhteen sen peri-aatteitten kanssa. Orjuuteen perustettuina ja rakennettuina ne aatteet, jotka olivat yksi osa tästä laitoksesta taikka jotka olivat tarpeelliset sen suojelukseen ja kehkeytymiseen, ovat juurtuneet yhteiskuntaan ja käyneet aivan välttämättömäksi sen olemiselle. Juuri tämä kehkeytyminen oli vielä vaarallisempi ja haitallisempi kansakunnalle, kuin laitos itse. Teidän tulee muistaa, rakas översti, ettei ihmisten luonto, ajatus-tapa ja ennakkoluulot muutu sodan tai sodan seurausten kautta. Orjuuden laitos on hävitetty; mutta se ennakkoluulo, suvaitsemattomuus ja katkeruus, jota se kasvatti ja kannatti, yhä elää ja on elävä, siksi kuin ne, jotka ylenivät sen synkässä hohdossa ovat muuttuneet jälleen maaksi. Uusi sukupolvi — ehkä monta uutta sukupolvea — saa nousta, ennenkuin Pohja ja Etelä voivat tulla yhdeksi kansaksi taikka ennenkuin orjuuden ennakkoluulot, vihat ja aatteet, joita lisäksi onneton sota on vielä lujentanut, saadaan poistetuksi.
Minä toivon, ettei rohkeutenne hölly. Te olette oikealla tiellä ja jos vakavasti kuljette sitä, olette kylvävä siemeniä tulevaan hyvään. Te ette ehkä elä niin kauan, että saatte itse nauttia mitään etuja niistä taikka edes nähdä muitten korjaavan niitten kauniita hedelmiä; mutta koska Jumala on totuuden ja oikeuden Jumala, on hän lähettävä isännän, joka joskus on kokoova täysiä lyhteitä kylvöstänne, kun ette vaan uuvu.
Näyttääkseni teille, ettette te, jotka olette Pohjasta, ole ainoat, jotka saatte kantaa sitä paheksimisen taakkaa, jonka eteläinen yhteiskuntamme laskee niitten päälle, jotka eivät hyväksy kaikkia sen ajatuksia, suljen tähän kirjeesen erään todistuksen, jonka muutamia päiviä takaperin sain Mayfield'in kirkkokunnalta. Minä olen ollut tämän kirkon jäsenenä ja diakonina melkein neljänneksen vuosisataa. Minä sain taannoin tietää, että nimeni oli pyyhitty pois kirkon jäsenluettelosta. Kuulusteltuani havaitsin, että seurakunta oli äänestänyt minun pois sulkemisestani ilman minkäänlaatuista tutkintoa. Minä pyysin jonkunlaista todistusta asiasta omaksi puollustuksekseni ja tähän liitetty on mikä annettiin minulle. Se ei ole enemmän eikä vähemmän, kuin mitä jonkun aikaa olin odottanut; mutta se tuntuu raskaalta miehelle, joka on täyttänyt kuusikymmenennen ikävuotensa ja nyt näkee, kuinka Jumalan kirkko ylenkatseellisesti osottaa hänen lapsiansa sormellansa, halveksii ja hylkää heitä sentähden, että heidän isänsä tekee, mitä hän katsoo kristilliseksi velvollisuudeksensa.
Lähettäen sydämellisimpiä tervehdyksiä teille itselle, vaimollenne ja tuolle kultatukkaiselle lapselle, joka täyttää kolkon vanhan asunnon päivänpaisteella, jään
todelliseksi ystäväksenne
Georg D. Garnet'iksi.
Kirjeesen liitetty todistus kuului, niinkuin seuraa: —
Sille, jota se koskee, — Tämän kautta todistetaan, että Huhtikuun ensimäisenä päivänä 1867 Mayfield'in baptistisen kirkon diakonit ja jäsenet, säännölliseen kirkonkokoukseen kokoontuneina, jossa veli R. Lawrence oli esimiehenä, yksimielisesti tekivät seuraavan päätöksen: —
'Päätettiin, että veli diakoni Georg D. Garnet eroitetaan tämän kirkkokunnan yhteydestä, koska hän ei kulje samaa tietä, kuin me'. Ja jälestäpäin lisättiin samana päivänä veli Georg D. Garnet'in pyynnöstä ja osotukseksi, ettei se ollut hänen huonon siveellisen luonteensa tähden, kuin mainittu kirkko kieltää pitempää yhteyttä hänen kanssaan, mainittuun päätökseen seuraava selitys, nimittäin: 'vaan, useista neuvoista ja varoituksista huolimatta, yhä edelleen järjestää, kehoittaa ja opettaa eräässä neekerein pyhäkoulussa, jonka kautta hän on tehnyt itsensä loukkauskiveksi monelle mainitun kirkon jäsenelle'.
(Allekirjoitettu)