"Tahdotteko, että leikkaan tämän 'Concordian' niin, että siihen jääpi vaan kaksi silmää, kuten muihinkin, översti? Se on kasvanut kummallisen vahvasti, ja minusta on sula vahinko leikata sitä niin tarkkaan", arveli palkkamies, kohottaissaan työn-antajansa katsottavaksi yhtä menneenvuotista hyötykasvuista köynnöstä, joka oli kulkenut pitkin maata siksi, kuin se anasti itselleen heikonlaisen naapurin tuen ja kiipesi sitä myöten, lujilla sepeillänsä tukehuttaen oikeata omistajaa.
"Tahdon", vastasi Servosse epäilevästi, "leikatkaat vaan. Kyllä on sääli, niinkuin sanotte, hävittää tämä uhkea kasvi; mutta kun viiniköynnökset jonkun aikaa ovat rehennelleet mieltänsä myöten, on ainoa keino saattaa ne takaisin kohtuulliselle, edulliselle kannalle se, että säälimättä niitä leikataan. Leikatkaat siis, että jää kaksi silmää, jos ne ovat niin paksut kuin kalvoimenne, Andy. Se on entisyyden hävittäminen, mutta tulevaisuuden pelastaminen. Ja minun ajatukseni on se, että tämä asia pitää paikkansa myöskin kansojen ja kansakuntien suhteen, Andy. Kun esimerkiksi yksi osa maasta kapinoitsee ja rehentelee jonkun aikaa mieltänsä myöten, on tuo liika hyöty, tuo uhkea kasvu armotta pois leikattava. Heitä täytyy masentaa ja karsia ja siivota, siksi kuin he tyytyvät kantamaan 'vanhurskauden rauhallisia hedelmiä' eivätkä enää kiipee kaikkialle, 'rasittaen maata' hyödyttömällä runsaudellansa".
"Te sanoitte äsken, mitä tuo Liitto oli tehnyt", lausui Andy pitemmän äänettömyyden perästä, jossa molemmat olivat leikelleet erityisiä viiniköynnöksiänsä.
"Niin", arveli Servosse. "Minä olen myöskin kuullut, että tuo yhdistys oli erittäin hyödyllinen jonkunlaisena varajoukkona armeijan takana, kukistaen semmoisia hirveitä melskeitä, kuin ne, joita vihollisen lähettiläät yhteydessä Pohjan Vaskipäitten kanssa panivat toimeen New-York'issa noina sodan pimeinä päivinä".
"Oliko heitä paljon — liittolaisia tarkoitan?" kysyi Andy.
"Olen kuullut", Servosse vastasi, "että se sodan myöhempinä vuosina oli levinnyt hyvin laajalle Pohjassa, ja että varsin suuri osa Unionin miehistä noissa valtioissa oli sen jäseninä".
"Kuuluivatko kaikki Yankee-soturit siihen?" kysyi kuuntelia.
"En todellakaan tiedä", sanoi Servosse. "En luule, että olen koskaan kuullut enemmän kuin kymmenen tai parin kymmenen puhuvan siitä armeijassa. Arvatakseni useimmat veteraanit, jotka vuonna 1864 pääsöluvalla lähtivät kotiin, lienevät kotona ollessaan yhtyneet siihen, ja uusi nostoväki ehkä myöskin kuului siihen. Tietysti me emme tarvinneet mitään semmoista yhdistystä armeijassa".
"No, onko siinä mitään pahaa, översti? Onko mitään syytä, miks'ei jokainen voisi ruveta siihen?" kysyi Andy totisesti.
"Ei vähintäkään, sen verran kuin minä ymmärrän", vastasi Servosse. "Minä en tosiaan tiedä, miks'ei se olisi semmoinen asia, jota mustankin kansan varsin hyvin sopii tehdä. Se totuttaisi heitä järjestykseen ja yhteiseen työhön, ja he joutuisivat sen kautta oppimaan jotakin noista yleisistä velvollisuuksista, joita epäilemättä sangen pian toimitetaan heille. Paitsi sitä ei ole ensinkään varma, etteivät he vielä tarvitse sitä jonakin itsesuojeluksen keinona. En ollut ennen ajatellut sitä, mutta minä luulen, että se kukaties on hyvä asia".