Vielä yksi samasta: —

"Ku-Klux'it hirttivät James Leroy'n Tiistai-yönä, kun ensin olivat leikanneet hänen kielensä poikki ja pistäneet sen hänen taskuunsa. Häntä syytettiin siitä, että hän oli parjannut yhtä valkoista vaimoa. Totuus on, että hän oli itsenäinen musta mies (vaikka melkein yhtä valkoinen, kuin te taikka minä), joka osasi lukea ja kirjoittaa ja oli siis haitaksi vaalipäivinä, koska hän esti kumppaneitansa tulemasta petetyksi".

Vielä yksi: —

"K.K.K.'it liikkuivat tässä kaupungissa viime yönä. Heitä oli noin kaksi-sataa, kaikki valepuvuissa, samoin kuin heidän hevosensakin. He ampuivat kuusi laukausta huoneeseni. Onneksi ei siellä ollut ketään. Me saimme vihiä heidän tulostaan hiukan ennenkuin ehtivät tänne ja minulla oli aikaa saada perheeni maisi-vainiolle eteläpuolelle taloa. Vaimoni ja palveliat veivät lapset pitkin maisi-raitteja metsään. Minä jäin laihoon likelle huonetta, pyssy kädessä, valmiina tappamaan jotakuta, jos he yrittäisivät pistämään taloa tuleen, niinkuin luulin heidän aikovan. Perheeni jäi metsään koko yöksi. He koettivat saada käsiinsä muutamia meidän etevimmistä mustista ystävistämme, mutta nekin olivat paenneet. He menivät Allen Gordon'in taloon ja, kun huomasivat hänen lähteneen pois, löivät ja rääkkäsivät hirveästi hänen vaimoansa ja perhettänsä sekä ottivat uutimen-nuorat hänen vuoteestaan, sanoen, että he aikoivat mennä hirttämään John Chavis'ia, joka ampui heitä, kun he viimein kävivät täällä. He lähtivät Chavis'in taloon. Hän oli nähty pujahtavan pois vähäistä ennen, ja toivotaan, että he eivät tavanneet häntä; mutta ei häntä ole sen koommin nähty. Kenties hän on mennyt ijäksi pakoon, mutta hänen tapaansa ei olisi tehdä niin".

Tässä on yksi kirje vanhalta ystävältämme, tohtori Garnet'ilta:

Rakas ystäväni, — Näyttää siltä, kuin olisi vielä pahempi olla "syntyperäinen" täällä ja "käytökseen kasvatettu", jos uskaltaa olla naapuriensa mieltä noudattamatta, kuin olla "carpet-bagger'ina", joksi teitä nimitetään; sillä se paha, josta tuonoin varoitin teitä, on kohdannut minua. Toissa yönä tulivat Ku-Klux'it. Minä en ollut koskaan uskonut, että he hätyyttäisivät minua; mutta en ollut laiminlyönyt ryhtymästä muutamiin yksinkertaisiin ja suoriin varokeinoihin semmoista tapausta varten. Te tiedätte, että taloni on oikea puu-linna. Se rakennettiin ensin veistetyistä hirsistä, tilkittiin tiveästi ja laudoitettiin jälestäpäin sekä paneilattiin sisältäpäin tuumaa paksuilla laahkoilla. Sen jälkeen, kuin K.K.K.'it alkoivat liikkua, olin pannut jykeitä puu-salpoja ovien poikki ja akkunain sisäpuolelle teettänyt vahvat luukut tuumaa paksuista laudoista, joihin oli syrjään laitettu pieniä ampureikiä päällekarkaajia vastaan. Oli kirkas yö. Kuu ei kumottanut, mutta taivas oli tähdessä. Minä olin myöhään saakka ollut ulkona; ja illallista syötyämme me pidimme perherukousta, ennenkuin lähdimme levolle. Me lukitsemme aina kaikki ovet ja portit pimeän tullen. Vaimoni ja tyttäreni Louisa olivat ainoat, jotka olivat kotona minun kanssani. Rukouksen kestäessä vaimoni, joka oli polvillaan lähinnä etu-ovea, tuli minun puoleeni ja, koskien olkapäätäni, sanoi: 'He ovat tulleet!'

Minä tiesin kohta, keitä hän tarkoitti; ja lisättyäni lyhykäisen avunpyynnön päätin rukoukseni. Aivan selvästi kuului nyt askelia vähäisen etupylvästön edestä. Sitten kolkutettiin ovea ja pyydettiin avaamaan. Minä kieltäysin tätä tekemästä, käskin heidän lähteä kartanostani ja sanoin varoittaen, että he jäisivät oman henkensä kaupalla. Minä annoin vaimolleni ja tyttärelleni kummallekin revolverin. He ovat molemmat hennokkaita naisia, niinkuin tiedätte; mutta he ovat oppineet pitelemään ampu-aseita juuri tämmöistä tapausta varten, eivätkä he nyt hämmästyneet. Tällä haavaa nuot ulkopuolella ahdistivat sekä etu- että taka-ovia. Minä katsoin ulos yhdestä pikku ampureijästäni ja näin heidän seisovan etupylvästön ympäri. Monta laukausta ammuttiin myöskin ovia ja akkunoita vastaan. Minä ajattelin, että minun ei tullut kauemmin odottaa; ja niin muodoin minä, rukoiltuani itseni ja ulkona olevien vihollisteni puolesta, laskin pyssyni ampureikään, tähtäsin ja vedin liipaisinta. Kuului huuto ja huokaus ja oven luota kiirehtiviä askelia. Kun savu oli haihtunut, luulin näkeväni yhden noista verhotuista ja huppupäisistä haamuista makaavan polun poikki huoneen edessä. Minä en uskaltanut mennä ulos tarjoamaan apuani hänelle taikka tuomaan häntä sisään, pelätessäni, että toiset olisivat väijyksissä ja hyökkäisivät päälleni. Silmäni eivät ole parhaita; mutta Louisa sanoi eroittavansa, kuinka he hiipivät huoneen edessä olevan aidakkeen ja pensaitten ympäri. Tämän jälkeen päällekarkaus näytti päättyneen. Minä olin kuitenkin varoillani, arvellen heitä yhtä armottomiksi ja välinpitämättömiksi, kuin villit Indianit sotaretkellä. Katsoen tarkasti edustalle päin, näin pian kahden hengen hiljaa ja varovaisesti tulevan tietä ylöspäin ja vähän ajan perästä saapuvan aitauksen sisäpuolelle. He hiipivät puitten ja pensaitten välitse, niinkuin verenhimoiset ruskonahat, ja minä olin juuri ampua heitä, kun he pysähtyivät sen ruumiin luo, joka makasi polun poikki. He neuvottelivat vähän aikaa, ilmeisesti tutkien ruumista; toinen heistä meni pois ja talutti yhden hevosen portin viereen. He nostivat ylös ruumiin, kantoivat sen välissänsä hevosen luo, asettivat sen suurella vaivalla satulan poikki ja sitoivat sen kiinni hevoseen; sitten he ratsastivat pois ja, kun he kulkivat Johnson'in Lesken mäkeä ylöspäin, saatimme kuulla, että heitä oli sangen paljon. Me olimme vartiolla aamuun saakka, mutta emme nähneet emmekä kuulleet heistä enää mitään. Niin pian kuin oli oikein valoisa, lähdin ulos ja tutkin polkua. Siellä oli iso lätäkkö verta, jota oli tippunut myöskin pitkin polkua portille saakka ja tätä edemmäksi tielle. Saatuani esiin hevoseni ja pyssyni otettuani seurasin veristä uraa, kunnes se meni Pienen Rocky joen yli, jonka jälkeen se katosi minulta.

Minulla on kovat luulot sen suhteen, ketkä olivat tässä joukossa. Fork'issa oli tänään erään miehen hautajaiset, jota joku muuli eilisaamuna oli potkaissut. Maahanpaniais-toimittaja, joka hautasi hänet, sanoi, että ruumis jo oli valmiiksi hankittu, kun hän saapui huoneesen, ja että muutamat siellä olevat miehet kaiken mokomin tahtoivat, että se kohta laskettaisiin arkkuun. Kun maahanpaniaistoimittaja veti peitteen ruumiin yli, hän kuitenkin sai tilaisuutta panna kätensä vainajan pään päälle. Hän sanoo, että, jos muuli tappoi tämän miehen, se todella lienee ollut erittäin korkea-jalkainen muuli. Se näyttää mahdottomalta, mutta en voi kuitenkaan tehdä muuta, kuin luulla, että tämä mies oli joukon johtaja ja kaatui minun käteni kautta. Vaikka se nyt tuntuu kummalliselta, olemme usein yhtyneet Herran ehtoollisella. Hän oli hyvin harras seurakunnan jäsen ja yhden pyhäkoulun tarkastaja.

Minulla on vielä kummallisempi asia kerrottavina. Te muistatte, että tyttäreni hiukset olivat lauhean ruskeat. Semmoiset ne olivat päällekarkaus-yönä. Aamulla näkyi niissä harmaita juovia, ja nyt ne ovat melkein yhtä hopeiset, kuin minun. Hän on vaan kahdenkymmenen kolmen vuoden vanha. Oi! kauhea on se rikoksen ja tuskan taakka, josta näitten konnien tulee vastata. Minä kuulen, että he kulkevat joka paikassa ympäri maakuntaa, kenenkään pidättämättä, ruoskien ja rääkäten ihmisiä. Eikö voi tehdä mitään? Onko hallituksemme niin heikko, ettei se voi suojella kansalaisiaan heidän kodissaan?

Teidän