Samassa muisti hän kirjeen ja otti sen kiireesti esiin aavistaen, että se oli Dubrovskijlta. Todellakin oli se Dubrovskijn kirjoittama ja sisälsi ainoastaan seuraavat sanat:
"Illalla, kello kymmenen, samassa paikassa".
* * * * *
Kuu paistoi; yö täällä maalla oli hiljainen. Vieno tuulenhenki puhalsi välistä ja synnytti salaperäisen suhinan puutarhassa.
Kuten hento varjo, lähestyi nuori kaunotar kohtauspaikkaa. Vielä ei näkynyt ketään, mutta jo seisoi Dubrovskij hänen edessään. Tämä oli ollut lehtimajan takana piilossa.
— Minä tiedän kaikki, sanoi Dubrovskij hiljaisella ja surullisella äänellä, muistatteko lupaustanne?
— Te tarjootte minulle suojelustanne, vastasi Mascha, mutta älkää suuttuko, jos sanon, että se suojelus peloittaa minua.
— Minä voisin vapauttaa teidät tuosta vihatusta miehestä.
— Jumalan tähden, älkää koskeko häntä, älkää rohjetko koskea häneen, jos rakastatte minua. Minä en tahdo tulla syypääksi mihinkään kauheaan…
— En koske häneen: teidän tahtonne on minulle pyhä. Hän saattaa kiittää teitä hengestään. Teidän nimessänne ei koskaan saa tehdä rikosta. Teidän täytyy olla puhdas minun rikoksistani. Mutta kuinka voin pelastaa teidät ankarasta isästänne?