Dubrovskij ikäänkuin havahtui unesta. Hän tarttui Maschan käteen ja painoi hänen sormeensa sormuksen.
— Jos ai'otte tulla luokseni, sanoi hän, niin tuokaa sormus tänne, pankaa se tuohon tammen koloon. Siitä minä tiedän, mitä on tehtävä.
Dubrovskij suuteli vielä hänen kättään ja katosi puitten sekaan.
Kuudestoista luku.
Ruhtinas Vereiskijn kosinta tuli koko naapuriston tiedoksi. Kirila Petrovitsch sai vastaanottaa onnentoivotuksia; häitä valmisteltiin. Mascha yhä vaan kielsi päättävän myönnytyksensä. Samassa tuli hänen käytöksensä yhä kylmemmäksi ja jäykemmäksi vanhaa sulhastaan kohtaan. Ruhtinas ei siitä välittänyt; hän ei pitänyt lukua lemmestä, vaan tyytyi tytön sanattomaan myöntymykseen.
Aika kului! Mascha päätti vihdoinkin ruveta toimimaan ja kirjoitti sentähden ruhtinas Vereiskijlle kirjeen. Hän toivoi voivansa herättää tämän sydämessä yleviä tunteita ilmoittaessaan suoraan, ettei hän tuntenut vähintäkään rakkautta ruhtinaasen, rukoili ruhtinasta heittämään sikseen koko naimispuuhat hänen kanssaan ja päinvastoin puolustamaan häntä isän ankaruutta vastaan. Salavihkaa antoi hän kirjeen ruhtinas Vereiskijlle. Tämä luki sen yksinäisyydessä eikä vähääkään tullut liikutetuksi morsiamensa avomielisyydestä. Päin vastoin huomasi hän, että oli välttämätöntä kiirehtiä häitä, ja piti sentähden tarpeellisena näyttää kirje tulevalle apilleen.
Kirila Petrovitsch tuli haltioihinsa. Töintuskin sai ruhtinas hänet lupaamaan, ett'ei edes katseellaan osoittaisi Maschalle, että oli saanut tiedon kirjeestä Kirila Petrovitsch suostui siis olemaan puhumatta Maschalle mitään siitä, mutta päätti samassa olla tuhlaamatta aikaa ja määräsi jo seuraavan päivän hääpäiväksi. Ruhtinaan mielestä oli tämä erittäin viisaasti ajateltu, hän meni morsiamensa luo ja sanoi tälle, että kirje saattoi hänet hyvin surulliseksi, mutta että hän aikaa myöten toivoo voivansa ansaita morsiamensa rakkauden, ja että paljas ajatuskin erota morsiamestaan on hänelle liian raskas sekä ett'ei hän voi itse suostua omaan kuolemantuomioonsa. Sen jälkeen suuteli hän arvokkaalla tavalla Maschan kättä ja meni pois sanomatta sanaakaan Kirila Petrovitschin päätöksestä.
Mutta tuskin oli ruhtinas ajanut pihalta, kun jo isä astui sisään ja käski jyrkästi Maschan olemaan valmiina seuraavana päivänä. Maria Kirilovna, joka vielä oli tuskissaan ruhtinas Vereiskijn ilmoituksen johdosta, alkoi itkeä ja heittäytyi isän jalkoihin.
— Isä, isä, huusi hän sydäntäsärkevällä äänellä, älkää murtako minua; minä en rakasta ruhtinasta, minä en tahdo tulla hänen vaimokseen.
— Mitä tämä merkitsee? sanoi isä uhkaavasti. Tähän asti olet ollut vaiti ja myöntyväinen, mutta nyt, kun kaikki on päätetty, rupeet sinä kapinoimaan ja kieltämään. Älähän nyt hulluttele; sillä et minulta mitään voita.