— "Hirteen!" sanoi Pugatshev, katsahtamattakaan minuun.
Paula viskattiin kaulaani. Minä rupesin rukoilemaan Jumalaa, sydämmestäni katuen kaikkia syntejäni ja rukoillen Häntä kaikkien puolesta, jotka olivat sydämmelleni kalliit. Minut tuotiin hirsipuun alle. "Älä pelkää, älä pelkää!" puhelivat minulle hirttäjät, tahtoen, kenties todenperästäkin, rohkaista minua. Äkkiäpä kuuluu huuto:
— "Pidättäkää, sen vietävät; pidättäkää!"
Pyövelit pysähtyivät. Minä käännyn ympäri ja huomaan Saveljitshin ryömivän Pugatshevin jalkain juuressa.
— "Isä armas!" puheli ukko parka; "mitäpäs hyötyä sulla herrasväen lapsen surmaamisesta? Päästä hänet; hänestä maksetaan lunnaat; saathan muille esimerkiksi ja peloitukseksi hirtättää minut, vanhan ukon!"
Pugatshev antoi merkin; minut päästettiin heti irti.
— "Sinulle antaa isä armon!" puhuttiin minulle.
En saata sanoa, että minä olisin ihastunut vapautumisesta; mutta enpä saata sanoa, että siitä oli paha mielenikään. Tunteeni olivat liian hämärät. Minut tuotiin uudestaan petturin luo ja asetettiin polvilleni. Pugatshev ojensi minulle suonikkaan kätensä.
— "Suutele kättä! Suutele kättä!" kehoiteltiin minua. Mutta minä olisin kernaammin kuollut minkä kovan kuoleman tahansa, kuin alentanut itseäni niin inhoittavasti.
— "Hyvä Pietari Andreitsh!" kuiskutteli minulle Saveljitsh takaapäin, lykkien minua. "Älä ole itsepäinen! Pianhan tuo on tehty. Sylkäise ja suutele kättä tuolta pahuks … (hyi!) muiskauta nyt vaan!"