— "Mutta mitäs tämä nyt merkitsee?" voivotteli ukko. "Missä sinä nyt tuon näköiseksi olet tullut? Herra Jumala, eihän tuommoista ole ennen kuultu eikä nähty!"
— "Suu kiinni, äijä!" vastasin minä änkyttäen; "sinä olet kai humalassa; mene maata … ja saata minutkin".
Aamulla herättyäni tunsin kovan päänkivun; hämärä muisto oli minulla eilis-päivän tapauksista. Muisteluni keskeytti Saveljitsh, joka tuli sisään, tuoden teetä. "Pietari Andreitsh", virkkoi hän, päätään heilutellen, "varhainpa, varhainpa olet alkanut huimaa elämää. Ja kehen sinä tuletkaan? Ei isä juo, ei vaarikaan juonut; äidistä puhumattakaan: hän ei ole iki pitkinä päivinä suuhunsakaan pannut muuta kuin kaljaa. Ja kuka tähän kaikkeen on syynä? Kukas muu kuin tuo kirottu munsyöri. Aina vähä väliä hyppäsi hän Antipjevnan luokse: 'matame sö vu prii, viinaa!' Tässä se nyt on se sö vu prii! kylläpä pani viisautta ja ymmärrystä lapsen päähän, se hirtehinen! Ja mitä varten palkattiin mokomaa murjaania! Niinkuin ei meidän herralla omaa väkeä olisi yltä kyllin!"
Minua hävetti. Minä käännyin häneen selin ja sanoin: "Mene tiehes, Saveljitsh: minä en huoli teestä". Mutta kun Saveljitsh kerran oli yltynyt saarnamaan, niin ei ollut helppo saada häntä vaikenemaan. "Katsos nyt, Pietari Andreitsh, semmoista tuo juominen on. Ja päätäkin kivistää, ruokahaluakaan ei ole. Juomarista ei ole mihinkään… Juopas vähän kurkkuvettä hunajan kanssa, mutta kaikista parasta kumminkin lienee pieni kohmelo-ryyppy. Tahdotkos?"
Samassa tuli sisään poika, tuoden minulle kirjelapun I. I. Surinilta.
Minä avasin sen ja luin:
"Armas Pietari Andrejevitsh, ole hyvä ja lähetä minulle pojan
kanssa sata ruplaa, jotka menetit minulle eilen. Olen suuressa
rahantarpeessa.
Aina altis sinua palvelemaan.
Ivan Surin".
Ei muuta neuvoksi. Minä tekeydyin aivan kylmäkiskoiseksi ja, kääntyen
Saveljitshin puoleen, käskin hänen antaa pojalle sata ruplaa.
— "Kuinka! Mitä varten?" kysäsi Saveljitsh hämmästyen.
— "Minä olen ne hänelle velkaa", vastasin minä niin tyyneenä kuin mahdollista.