Koitti tuskin seuraava aamu, kun Liisa jo oli hereillä. Koko talo nukkui vielä. Nastja odotti lampuria portilla. Torvi törähti ja kylän lammaskatras kulki kartanon ohitse. Nähtyään Nastjan antoi Trofin hänelle pienen, kirjavan kenkäparin, josta hän sai puolen ruplaa. Liisa jatkoi tyynesti pukeutumistaan talonpoikaistytöksi; kuiskattuaan Nastjalle määräyksensä miss Jacksoniin nähden, pujahti hän takaportaista puutarhaan ja juoksi vapaaseen luontoon.
Aamurusko punasi jo itäistä taivaanrantaa ja kultaiset pilvenhattarat näyttivät odottavan aurinkoa ikäänkuin hoviliehakot, jotka tähystelevät hallitsijansa saapumista. Kirkas taivas, aamun raittius, kaste, keveät tuulenhenkäykset ja lintujen liverrys täyttivät Liisan sydämen lapsellisella ilolla. Pelko kohdata jonkun tuttavan näytti antavan siivet hänen jaloilleen. Kun hän saapui metsään, joka oli hänen isänsä tilusten rajalla, kulki hän hiljemmin. Täällä tahtoi hän Alexia odottaa.
Kiihkeästi sykki hänen sydämensä, hän tuskin tiesi miksi; mutta eikö nuoruuden kepposiin liittyvässä pelossa juuri ole niiden pääviehätys? Liisa tunkeutui metsän synkinpään syvyyteen. Kaukaa kaikuva puronlirinä tuntui toivottavan nuorta tyttöä tervetulleeksi. Hänen iloisuutensa hieman hilliintyi. Vähitellen vaipui hän suloisiin unelmiin. Hän ajatteli… mutta kuinka olisi mahdollista tarkoin kuvailla, mitä seitsentoistavuotias nuori tyttö ajattelee ollessaan kevätaamuna viiden aikaan yksin metsässä. Ja niin kulki hän ajatuksissaan tietä, jota molemmin puolin korkeat puut varjostivat kunnes hänet äkkiä pelästytti kauniin metsäkoiran haukunta. Liisa kirkaisi. Samassa kuului ääni, joka huusi:
"Huut, Spogar, huut!…"
Ja nuori metsästäjä astui esiin pensaan takaa.
"Älä pelkää, rakas lapsi", sanoi hän Liisalle. "Koirani ei pure."
Liisa oli jo tointunut pelästyksestään ja osasi käyttää olosuhteita hyväkseen.
"Mutta, armollinen herra", sanoi hän, teeskennellen osaksi ujoutta, osaksi pelkoa, "pelkään niin että .. katsokaas sitä vain, se näyttää niin vihaiselta, voisi taasen törmätä valloilleen."
Alexis — onhan hänet jo tunnettu — oli sillävälin katsellut tarkkaavaisesti nuorta talonpoikaistyttöä.
"Tahdon sinua saattaa, koska niin pelkäät. Sallithan, että saatan sinua."