"Miten sinun on käynyt, Surin?" kysyi isäntä.
— Hävisin, kuten tavallisesti. Tunnustaa täytyy, ett'ei ole minulla onnea: pelaan mirandolina, en koskaan kiivastu, ei mikään saata minua hämille, ja kuitenkin yhä hävitän!
"Ja kertaakaan et ole tullut houkutelluksi? Kertaakaan et ole pannut ruteelle. Lujuutesi minua ihmetyttää."
— Entä Herman! sanoi yksi vieraista, osottaen nuorta insinööriä; hän ei ole ikäpäivinään ottanut kortteja käsiinsä, ei ikänään ole tehnyt yhtäkään parolia, vaan viiteen asti istuu hän kanssamme katsellen peliämme.
"Peli huvittaa minua kovin", sanoi Herman; "mutta minä en voi uhrata välttämätöntä, toivossa voittaa liikoja."
— Herman on saksalainen: hän on säästeliäs — siinä kaikki! huomautti Tomski. Mutta jos kuka on minulle käsittämätön, niin se on isoäitini, kreivitär Anna Fedorovna.
"Kuinka? Mitä?" huudahtivat vieraat.
— En voi käsittää, jatkoi Tomski, miten hän voi olla punkteeraamatta.
"Mitäs ihmeteltävää siinä on", sanoi Narumov, "että kahdeksankymmenen vanha isoäiti ei punkteeraa."
— Siis ette hänestä mitään tiedä?