Wiljakainen. Sepä oli saakeli, että juurivasta ikään tulin myymään ainoan valkean hattuni.
Wasili. Sep oloo soakelih, sep oloo soakelih! a kutama toi minuhuun kuuluup? Eihän toi kotsaus minuhun koskee.
Wiljakainen (itsekseen). Luulenpa kuitenkin keinon keksiväni: Herra Niilo Heimo antaa minulle luultavasti takaisin sen valkoisen hatun, jonka hän vasta osti minulta. (Ääneensä.) Jospa herra komersiraati tahtoisi armosta odottaa hiukkaisen aikaa, ainoastaan niin kauvan kuin olette puolipäivällisenne syöneet, niin teidän ylhäisyytenne on saava valkean hatun, jota juuri tehdään ja joka valmistuu noin neljänneksen tunnin jälkeen.
Wasili. No, kah, voineenpahan miä tok nuin kotvaan aikoa uottoah. A tahtoisittenkopahan toin laittoa siitten minuul kamorkkahan.
Wiljakainen. Suoraa päätä.
Tikka (läheten). Sydämeni hyppii ilosta, että teidän ekselensinne, herra komersiraati, tekee minulle sen kunnian, että tulee minun katokseni alle asumaan.
Wasili. Kas, pyhä veli, joskopahan sinuun syömi hyppiih, i hyppiih minuunkin.
Miettinen. Kuinka viisaasti vastattu!
Sopanen. Hänen vastauksensa sattuvat aina navakkaasi.
Tikka. Jos teidän ylhäisyytenne suvaitsee astua pöytään, niin on ruoka jo valmis.