Sääsket
Laulu-ehdotuksia
Suomen laulu
Serenadi
Rukous
Pakene kanssani!
Ylioppilaisten laulu
Kevätlaulu
Serenadi
Väinämön soitto
Laulajain lippu
Suomalaisten huokaus
Luonto ja sydän
Serenadi
Kevääntulo
Halu maalle
Yksinäinen
Oi, Suomen lapsi
Muistutuksia
Jämmerdalin käräjä
Suomennoksia Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista
Maamme
Pilven veikko
Sven Duuva
Otto von Fieandt
Kuningas
Sotamarski
Sotilaanpoika
ALKULAUSE.
Kun olemme nähneet että suomalaisissa iltaseuroissa ja maamme kouluissa on ollut puute suomalaisista lauluista, niin olemme tämän kirjan alkuun panneet ehdotukseksi muutamia lauluja siinä toivossa, että Suomen kasvava nuoriso ottaisi ne omiksensa, jos ne vaan sitä ansaitsevat. Kaikki nämät laulu-ehdotukset ovat mukaelmia semmoisista neli-äänin laulettavista lauluista, joissa on kaunis sävel, kuitenkin on kaksi viimeistä yksi-äänisiä.
Ja kun meidän mainion runoilijamme Runebergin yli maata kaikuvat lemmensävelet, vaikka luonnoltansa perinpohjin suomalaisia, ovat kuitenkin umpisuomalaisille ymmärtämättömät, niin olemme tahtoneet heille suomentaa muutamia hänen taivahallisista tuotteistansa. Vaan aina peläten ettei niistä liiaksi kukkia olisi päässyt varisemaan, olemme tätä istutustyötä johtamaan pyytäneet Maisteri B. F. Godenhjelmin, joka onkin tarkistellut joka rivin ja johtanut käsikirjoituksen oikasemista; siis olemme hänelle tästä sydämellisen kiitollisuuden velassa. Myös Maisteri Krohn'ia ja Cederhwarf'ia tuleepi kiittää siitä, että edellinen on vielä sittemmin oikonut muutamia vaillinaisuuksia eräissä suomennoksissa Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista, ja jälkimäinen hyväntahtoisesti osottanut, mitkä laulut ovat olleet mukaeltaviksi kauniit säveleittänsä.
A. R—n.