MARCIA. Canzio! siis näen sun kasvosi viimein taas. (Eriks.) Mutta miksi välttyy hän ja tuijottelee noin? (Ääneensä) Canzio!
CANZIO. Älä astu mua likemmäs, Medusa, joka saatat olentoni melkein kivettymään! Oi! miksi näin sinun kerran!
MARCIA. (Eriks.) Mitä merkitsee tämä? Minua aavistaa, että kaikki on tullut ilmi. Sitten pääskööt irti häijyt henget. (Ääneensä) Herra!
CANZIO. Vaimo!
MARCIA. Teidän palvelijanne; mitä tahdotte?
CANZIO. Ettäs viskaat päältäsi pois tuon kauniin naamarin ja näytät minulle perkeleen-haamus.
MARCIA. Miksi sanotte niin?
CANZIO. Taivas! onko mahdollista, että näin korea käsi taisi vuodattaa isäni veren?
MARCIA. (Eriks.) Siis mennyt! Ja nyt: jää hyvästi kaikki toivoni uneksuma herraus!
CANZIO. Onko mahdollista? Mutta tässä onkin saatana itsensä pukenut valkeuden enkelin muotoon. Totisesti!—Mitkä kiharat, lainehtien noilla hartioilla!—Mutta jos oikein tarkasti katsot, niin ovat ne kiukkuisia kyykärmeitä kuin ennen hirmuvaakunassa Perseuksen kilvessä.