MAUNO. Nimet; aivan niin! Miksi seison kuin eksynyt? (Kirjoittaa nimensä välikirjaan.) Niilo ja Elma, nyt rinnatusten nimenne tänne. (Niilo ja Elma kirjoittavat nimensä.)
TYKO (erikseen). Iloisesti hän nimensä piirtää, kuin painaisi hän siihen onni-autuutensa sineetin.
MAUNO. Herrat, tehkäät niin hyvin. (Tyko ja Pauli kirjoittavat.) Martti, tuohon nimes. (Martti kirjoittaa.) Mene, Martti, ja ole ääneti kuin hauta siks' kuin aika asian valmistaa vedettäväksi päivän valoon. (Martti menee.)
NIILO. Käykäämme hetkeksi erikseen.
MAUNO. Astu tuonne. (Niilo menee oikealle.) Tunteet eriskummalliset nyt sydäntäni reutoilee. (Menee oikealle.)
YRJÖ (Tykolle). Mikä leikki!
TYKO (Yrjölle). Jos ottaisin nyt kiinni sanastas, niin istuispa pääs joteskin höllästi olkapäilläs.
YRJÖ. Se jalkoihini kiiriköön kuin keilipallo, koska itse totuus on muuttunut valheeksi.
TYKO. Mutta katso kuinka ihastuneella muodolla toverimme Pauli haastelee tytön kanssa tuolla.—(Elmalle.) No, fröökinä Elma: »kerran, koska häitäni vietetään»…
ELMA. »Pääni silloin myrtillä seppelöitään». Te ehkä mielitte nähdä myrtin, josta morsiusseppeleni sidotaan. Se seisoo tuolla. (Osoittaa akkunaan.)