EEVA. Kyyditä minua ijankaikkisella pilkulla tästä samaa tietä takaisin, kraatari!
AAPELI. Jassoo!—Kyllä kyllä, jos rahan maksat, jos lyöt kaksi markkaa pöytään. Jooseppi tulkoon kyytiin.—Kaksi markkaa tänne!
EEVA. Ei yhtä penniäkään. Ja jos et maksa, mitä liet rikkonut, niin katsokaat etten vilauksessa seiso ilki-alastomana tässä edessänne.
EENOKKI. Niinpä teki ennen Stålbergskakin, koska ei tainnut hän muuta vihansa kiukussa. Muija kirkasi vaan yhden kerran, ja siinä samassa oli hame ja paita yli pään.
EEVA. Rasia!
AAPELI. Rasia olkoon kyydistä tänne, ja tästä menet marssien nytyt kädessä; tämä olkoon sanottu.
EENOKKI. Tahtoisinpa, tahtoisinpa, sanon minä, nähdä Eevan tuloa herrojensa luokse taas. Näkisinpä silloin oikein pitkän koiran.
EEVA. Hoo! kraatari Eenokki, elä yhtään murehdi sitä asiaa. Ensin vähän pilkkaa herroilta, jota minä vastaan muutamalla kyyneleellä, ja ennen iltaa on yhteinen sydämmellinen ilomme korkealla katossa. Siinä se temppu.
EENOKKI. No sinä naisen luonto! Ihme kaikkein ihmeitten seassa. Sinä kultasen päivänpaisteen ja sumuisten pilvien ijankaikkinen sekamelska ilman päätä ja perää, sinä himphamppu! Onko siis ihme, ettemme koskaan opi tuntemaan tänlaista eläintä?
EEVA. Hevonen eteen, Aapeli! Kyyti!