JOOSEPPI. Siellä kiehuu makkaranpalasia, kryyniä, vettä ja suolaa.—
Kuulitteko rattaan jyryä?
EENOKKI. Kuulin totisesti. He tulevat. (Erikseen.) Niin, niin, piikaseni; tännen astut, mutta tiedänpä, ettes tee sitä sydämmellisen, puhtaan rakkauden pinnistyksestä. Niskani panen pantiksi, ettäs tillastit herroiltasi naimista, mutta koska ei siitä mitään tullut, niin käytpä nyt vimmoissasi polttamaan sammaletta fiinin, herramaisen kartuusin verosta. (Aapeli ja Eeva, molemmat kantaen nyttyä kädessään, tulevat. Jooseppi, keskeyttämättä padan liikutusta, kumartaa syvään.)
EENOKKI. Tervetuloa, morsiuskunta!
AAPELI. Me kiitämme sinua. Sinä olet tässä juuri tarpeellinen. Istu,
Eeva.—Onko Jooseppi antanut sinun jotain ymmärtää?
EENOKKI. Lyhyesti.
AAPELI. Onhan minulla nyt edes se, joka paitani pesee.—Istu, istu,
Eeva.
EEVA (erikseen). Tämmöinen tupa! Huhkaimen pesä. (Aapeli ottaa nytystä sokerirasian ja asettaa sen pöydälle.)
AAPELI. Sokerirasia on kuitenkin eheä. Tiedä, Eenokki, että olemme pyörineet kamalassa leikissä, sekä minä että Eeva. Oi niitä jumalattomia herroja!
EENOKKI. He kaiketi kohtelivat sinua kopeasti, trumantisti?
AAPELI. Kiitän, etten saanut heiltä selkääni.