EENOKKI. Tavallinen morsiamen alakuloisuus muuttaessansa miehelään.
AAPELI. Ja asiamme ei olekkaan vielä oikein välikappaleellisesti päätetty. Mutta ruvetkaamme juoneen, tehkäämme mikä kuitenkin tehtävä on; sillä parempi karhun mahassa kuin hänen hampaissansa. Sinä tiedät, mikä harras ja tärkeä komento on tässä tapahtuva tällä hetkellä?
EENOKKI. Luulenpa tietäväni.
AAPELI. Kihlaus, laillinen kihlaus, ja senpätähden olen kutsunut sinun tänne. Käy toimeen, Eenokki! Mutta ensiksi yksi puhe!
EENOKKI (yskii). Että … että me nyt tällä hetkellä tähän kokoontuneet olemma, liittämään yhteen kahta sielua, nimittäin pitäjän-kraatarimestaria Aapeli Simeoninpoikaa ja neitsykäistä Eeva Matintytärtä…
AAPELI. Hänen oikea liikanimensä on Helander.
EENOKKI. Ja neitsykäistä Eeva Helanderia, yhteensolmemaan heidän onneansa sekä myötä- että vastoinkäymisessä. Ja tämä ei olekkaan mikään vetosolmu, ei suinkaan, vaan kiinteä umpisolmu, jonka ainoastaan kuoleman viikate poikkileikata taitaa. Hyvin muistain ja visusti sydämmeen kätkein aviosäädyn velvollisuudet molemmilta puolilta. Miehen, nimittäin, tulee olla vaimonsa pää; se on hänen velvollisuutensa, ja vaimo olkoon miehensä heikompi astia; se on hänen velvollisuutensa. Ja käykäät sitten käsi kädessä, Jumalan nimessä ja ilolintuen laulaessa haudan syvyyteen.—Niin; mitä itse sanot, Aapeli?
AAPELI. Ei minulla mitään sanottavaa ole.
EENOKKI. Anna sitten sormus tänne.
AAPELI. Tässä tämä on.