ANTRES. Voi minua poloista miestä, mihin olen joutunut!
ESKO. Kolmas kerta.—Tunnustappas!
ANTRES. Minä tunnustan! (Tunnustaa).
ESKO. Niin, semmoinen tukka se on, ja itseppä sen kannan niinkuin silmätkin.
ANTRES. Enpä olis luullut sinua näin kovaksi mieheksi!
ESKO. Kova ja kiivas luonnosta.
ANTRES. Enkä näin kiukkuiseksi ja juonikkaaksi.
ESKO. Tuhannen peeveliä! koko mailma on kuin noiduttu mua kohtaan. (Ottaa kraataria kauluksesta kiinni). Minun Karri petti, oma morsiameni minun petti, kutsuen minua hävyttömäksi mieheksi, ja kujalle minun ajoivat kuin kylän koiran. Niin kanssani tehneet ovat, ja Mikko Vilkastushan koko saatana oli. Rahat juotuans löi hän minua korvalle ja juoksi tiehensä kuin peto. Ja meidän välillä, Antres, on jotain vanhaa hapatusta myös.
ANTRES. Elä kiristä minua kurkusta!
ESKO. Herran Kiesus, kraatari! Mikko Vilkastus on täyttänyt sydämeni niin. (Kiristää aina kovemmin Antresta, joka koettaa rynnistellä vastaan).