2:N KUOKKA. Jotain kuulin minäkin.
1:N KUOKKA. Käydäänpäs katsomaan! (Kuokat menevät. Hetken perästä tulevat he, kantaen Mikkoa, joka on taittanut jalkansa).
MIKKO. Minä olen taittanut jalkani, viekäät minua kanttoorin luoksi!
1:N KUOKKA. Kanttoori on häissä Nummisuutarilla. Sinne kannamme sinun!
MIKKO. Tuhannen tulimmaista, pitääkö minun sinne!
2:N KUOKKA. Hän on siellä, sen tiedämme varmaan.—Onko jalkasi pahoin taittunut?
MIKKO. Onpa tässä kärsimystä.
1:N KUOKKA. Se onkin vaan murrettu. Mutta kuinka tapahtui se?
MIKKO. Juoksin, mieletön, naarasterren perässä, joka hyppäsi saakelin vikkelästi, viekotellen sillä kurilla minua poika-parvestansa. Minä kompastuin ja mursin jalkani. (Itseks.) Kirottu Esko, kuin hätäytit minua ja matkaansaatoit kaiken tämän! Onni, ettei nähnyt hän lankeemistani. (Ääneensä). Mutta tämä on vimmattua, jalkani kimoilee ja polttaa kuin pahalaisen makkarakattilassa.
1:N KUOKKA. Sentähden riennämme kanssas Nummisuutarille!