ESKO. No no, ei nyt sentähden niin pitkälle mennä!—Ja siksi toiseksi, sitä ei taitaisi sanoa kukaan, vaikka olisi hän niin lukenut kuin pispat ja kirjan painajat. Se on ylönluonnollinen asia, ja ihminen on sokea, Jumala paratkoon!
TOPIAS. Sokea, sokea! (Martta tulee vasemmalta, kädessä haarapussi, jonka molemmat puolet ovat täytetyt). Tuossa on eväänne, pojat; ja nyt pitkin kruunun sarkaa.
ESKO. Minä kannan pussin. (Ottaa Martalta pussin ja panee sen olallensa).
MARTTA. Tässä on teille kaksitoista riksiä matka- ja häärahoiksi.
(Eskolle). Mutta sinä älliökö rahaa osaisit lukea?
TOPIAS. Hän ei ole harjaantunut siihen. Rahan käytös tulkoon Mikon toimeksi.
ESKO. Pitäköön Mikko rahat, minä kannan pussin.
MARTTA. Tässä, Mikko! Katsokaat, ettette niitä turhuuksiin menetä.
(Antaa Mikolle rahat).
MIKKO. Välttämättömiin tarpeisin ne panen. (Iivari tulee).
ESKO (itseks.) Tuossa tulee Iivari yökengältä.
MARTTA (ottaa pampun, joka rippuu seinässä). Sinä roisto, missä olet taas kuleksinut ja kenen luvalla? Missä olet ollut?