JAANA. Hän paikalla lähtee häihinsä Mikko Vilkastuksen kanssa.
KRISTO. Asiasta tulee siis jotain?
JAANA. Tulee kaiketi. Nyt kiirehtivät, koska suutarille käskyn käräjiin annoit, saadaksesi naimalupaa.
KRISTO. Ja sentään ala-ikäisenä naittavat poikansa; mynti on hän vasta puolen vuoden päästä.
JAANA. Nytpä äitinsä on kutsumassa tänne lukkaria lupauskirjaa isän puolesta tekemään.
KRISTO. Niin menee meiltä viisisataa riksiä. Nummisuutarin poika ne riistää meiltä, ja sinä olet kuitenkin vanhempi häntä. Tuhat tulimmaista! Se kaistapäinen korpraali, miksi teki hän näin kummallisen jälkisäätöksen? »Kumpi heistä ennen naiduksi tulee», niin seisoo säätös-kirjassa. Onko tämä järjellinen ehto, jolle hän perintö-oikeuden perustaa! Kaikki yhdelle tai puolet kummallenkin määrätty, niin emmepä tietäisi tästä sydäntä karvastelevasta kiusasta nyt. Vahingosta en huoli, mutta se kiusa!—Olispa toisin toki, luulen minä, käynyt, jos ei kova onni sulle suutaria edusmieheksi pannut olis, mutta tätä ehkä äitisi kuollessa jo tarkoittivat ja ovat siis tarkoituksensa päässä nyt. Rutto sen suutarin niskaan!
JAANA. Marttaa enemmin kuin Topiasta meidän moittia tulee; vaimonsapa tässä vallitsee ja neuvot antaa, ja totella saa niin suutari kuin poikansa ja minä. Minua on hän aina tuimasti kohdellut, etenkin siitä asti, koska näkivät, ettei ollut heillä toivoa minusta tyhmän poikansa vaimoksi, ja tätä varroit he kauvan.
KRISTO. Hän on se mainittu suutarin Martta.
JAANA. Olis nyt isäni tässä, mutta voi että taisi hän jättää vaimon ja lapsen ja karata vieraille maille!
KRISTO. Hänestä olen jotain kuullut.