ESKO. Kuulkaat, ihmiset!
KARRI. Olemmeko kaikki ravitut? (Hetki äänettömyyttä).
1:N HÄÄMIES. Tottahan jo mahdamme olla.
2:N HÄÄMIES. Koskas sitten, jos ei jo?
KARRI. Siunatkaamme sitten. (Siunaavat istuessaan, nousevat pöydästä).
ESKO. Kiitoksia vaan, isäntä!—Nämät ovat hauskat häät, ja hauskemmiksi tuntuisivat vielä, jos ei soittomiehenne olisi niin äkeässä mielenlaadussa.
KARRI. Me annamme hänelle anteeksi.
ESKO. Me annamme hänelle anteeksi. Mutta pahoin on hän minua haukkunut, hävyttömästi koettanut kunniaani lokaan tuhria, ja rupeisinko retumaan kanssansa käräjätuvan ovissa, (taputtaen hiljaa Teemua päähän, joka istuu rahilla) niin kalliiksi, hyvin kalliiksi tulisi sinulle tämä atria, mies.
TEEMU. Katsokaat päälle, hän tukistaa minua.
ESKO. En tukista, vaan taputan.