CONON. Tiedä, tämä hetki
Ihanasti hengittää mun sieluhuuni.—
Korkeaksi katson Kilianin onnen.
KASPER. Siis jo saata huoneesemme sankaris,
Sekä ylkä että meren uljas peikko.
CONON. Käynpä täyttämiseen tämän illan riemun.
KASPER. Riennä, että lyömme kerran naulaa kantaan!
CONON. Minä menen. (Menee)
KASPER. Riennä!
ALMA. Toki viipykäätte!
KASPER. Miksi viipyisi hän enään poikinensa,
Miksi, likkaseni? (Ottaa häntä kädestä)
ALMA. (Laskien toisen kätensä Elinan olalle) Oi mun äitini,
Anna mulle jalo tyyneytes, anna!
KASPER. Ole rauhas, tyttö, näiden kahden tynkön
Nojalla kuin kahden vuoren.