Katseleevi lakeutta
Jäljissänsä nuori mies,
Toivo hänen kasvoilt loistaa,
Toivo niitost tulevast.
Niin hän seisoo ilon katseel:
Metso korves kotkottaa,
Tuliluikkuns kuusen juurelt
Ottaa mies ja korpeen käy.
Hetken päästä metsän kohdust
Kaikuu tuima paukaus,
Korvest astuu ampuniekka
Koirasmetso saaliina.
Taasen työhönsä hän käypi,
Kirves vilkuu raivaes,
Kirves vilkuu, metsä mäikyy,
Uusi niittu laajenee.
Pohjolasta tuuli pauhaa,
Kesän taivas kirkas on,
Heljä aurinkoinen ehtii
Puolipäivän korkuuteen.
Sillon kuuluu soma laulu
Kanervaiselt kankahalt;
Kenen onpi lempee ääni?
Kuka nummel helottaa?
Miehen oma nuori vaimo,
Avionsa armahin,
Nainen keltakiharainen
Kultanummel laulelee.
Miksi käypi nainen tännen,
Korven rantaan raiskioon?
Evästä hän miehellensä
Huivis valkeassa tuo.
Rakentaa hän päivällisen
Ystävällens nurmelle;
Mätäs onpi miehen pöytä;
Mieluisa on atrians.
Istuu nainen miehens vieres
Imehtien saalista,
Metsän poikaa, jonka luoti
Kaatoi kuusest korkeast.