Viheltelee veisuansa,
Uutta niittuu katsellen
Korven rannas himmeässä,
Kesäpäivän nukkues.
Kuuluu sillon juhlallinen
Kirkonkellon helähdys,
Lakkiansa nostaa miesi,
Kotihinsa astelee.
Tuliluikku kainalossans,
Metsän saalis laukussans,
Olallansa tuima kirves,
Niin hän kotihinsa käy.
Häntä vartoo kotonansa
Vaimo nuori toimeljas,
Rakennellen ehtoollista
Päähän pöydän honkasen.
Vartoo häntä aatto-illan
Lehditetty laattia,
Lepopäivä rauhallinen
Naisen armaan huomassa.
Onnen myyri on se miesi,
Kellä oma tanner on,
Ystäväinen vieressänsä,
Povel kalliin synnyinmaan.
RUUSUSOLMU
»Kaunis impi, kysymyksein kuule,
Sydämmeni pyhä salaisuus.
Sano, taitaisiko lemmen liekki
Leimua mua kohtaan povestas?
Niinpä kysyn sulta, impi kaunis,
Jonka kuva aatoksissain käy
Täyttäen mun uneksuvan sieluin
Tunteil ihmeellisil, polttavil.
Huomenna, kun kesä-aamu koittaa,
Yrttitarhassa sun taasen nään;
Solme kaulaliinas ruususolmuun,
Jos mua lemmit, neito armahin.