Vallattomast nuorukaisen sydän
Sykkii, silmänsä hän teroittaa
Kohden povee lähestyvän immen,
Näkyisikö onnen merkki siel.
Näky armahin! Siel ruusu kaunis
Huohottavil rinnoil punertaa:
Niinkuin haamu nuorukainen seisoo,
Kuulee kaukaa meren pauhun vaan.
Hälle Saaronis ei kukkaist löydy
Ihanata niin kuin ruusu tuol,
Joka neidon kaulas myhäileevi,
Kuni viitta maahan autuuden.
Salasilmäyksen impi heittää
Kohden nuorukaista, matkan pääs,
Sormens suutelevat liinan solmuu,
Tuli hänen poskillensa käy.
Yrttitarhas naisten joukko kulkee,
Äänetönnä impi astelee,
Ja kun haastelee hän, toisialla
Toki kuleksivat aatoksens.
Senpä näyttää hänen huultens hymy
Suloinen, täys lemmen hekumaa;
Niinpä hymyileevi sielu taivaas,
Pyhää kirkkautta hengittäin.
Kummul viherjällä joukko seisoo
Alat riemusasti haastellen,
Mutta äänetönnä impi seisoo
Poskilt kiharians viskellen.
Katsahtaa hän säteilevil silmil
Avaruuteen sinikorkuuden,
Otsa loistaa niinkuin pilven kiire
Tämän kauniin aamun paistehes.
Mutta nyt, kuin koska tuulen kierros
Koivun kruunust sateen ravistaa,
Impi ihanassa itkus hyrskyy,
Tannert kyyneleillä kastellen.
Kyselevät armaat kumppaninsa,
Miksi neito nuori itkuun käy,
Mutta hymyten taas seisoo neito,
Poskilt kiharians viskellen.