Mutta ilo oli autuitten joukos,
Ympärkaikui riemulaulu ihana,
Kaikui laulu, soitto; ylähällä
Lentelivät siivitetyt sinkoen,
Lentelivät kultahisten torvein pauhus:
Pylvästössä pyhä jylinä,
Korkeuden helmas hymisevä sointu!
Katso: Luoksenipa rientää pienoinen,
Lapsi-enkel ilon voittamana rientää,
Käsiänsä paukuttaen kiirehtii
Kaunohinen: polviani syleileevi.
Syleilee hän, kasvohin mua katsahtaa
Leimuvilla silmillänsä, myhäellen.
Kohden armast pääni alaskallistui,
Käteni mä laskin hänen kiireellensä
Helläst silitellen, sormein eksytin
Hänen taivaan-kiharainsa yöhön:
Oi, kuin silitellyt olsin mä
Pilvihaitaletta hienoa ja pyhää!
Hetki jalo! Sumut armaan häiriön
Tulit tuollon, tulit tällön, ammahtaen
Kulmiani vasten; mutta aatoksein,
Muuttuen jo heljäks taivaan-aatokseksi,
Päivän säteheenä sumut lävisti,
Arvan ikuhisen nähden aina,
Nähden immen korkeudes kunnian.—
Siinä, miekkoisena kallistaen pääni,
Lapsukaisen kiharia kiemailin;
Onneani kuvaelin ääretöntä,
Muistin murheet menneheet ja unohdin;
Kohos silmihiini autuitten kyynel,
Juoksi kyynel lapsen kultakihariin,
Kyynel juoksi, laulu kaikui, torvet soivat,
Koska aukes ovi Onnelan
Neitoselle kyynelien maasta.—
Ovi etähällä aukeni,
Valo sieltä kirkas kimmahtaen vuosi
Salihin, ja heijastuna seisoin mä
Kuni käärittynä hiilakkaiseen huiviin.
Silmä himmeästi katsoi, mutta kaikkialt
Korvihiini kaikui ihanainen huuto:
»Tule, riennä sylihimme, neitonen!»
Huudettihin; veti kädestä mua enkel,
Pieni lapsi-enkel ruusuposkinen:
Horjuin, alasvaivuin saattajani helmaan
Viileään, ja unestani heräsin.
IMPI JA RYÖVÄRI
Asui miesi, kasken lanko,
Ilosella aholla;
Ilon saattoi viertovanko
Ja tytär, kukkanen kaunis.
Antoi luonto neitoselle
Äänen lahjan ihanan:
Laulu kaikui suloselle
Tuon hienon koiviston kohdus.
Läksi kerran ruunallansa
Miesi kirkkoon kulkemaan,
Pirttinsä ja tavaransa
Hän immen haltuhun heitti.
Tämän ryövär korvest huomas
Ja hän lausui iloissaan:
Heittää paimen vienon vuonans,
Ja susi kaartelee läsnä.
Sillon työnsä kamalimman
Tehdä päättää ryöväri,
Ja niin vallas murhan kimman
Hän kohden pirttiä rientää.
Mutta pirtin akkunasta
Laulu ihmeen ihana
Vavahtavi häntä vastaan;
Ja seisoo hirveä miesi.
Viherjästä vainiosta,
Paimenest, jok' lampahans
Verellänsä kuolost ostaa,
On immen lempeä laulu.
Leimahtelee huhdan vilja,
Kultameri hymisee,
Koska pauhaa laulu heljä
Tuon rosvon synkeän korvis.