Näköjä kummia ilmestyy vielä,
Kauniita neitoja,
Tapion neitoja hyppelee ympär
Leimuvan valkean,
Ja kivensä juurelta hymyten
Heit katselee vartija vanha.
Kirkas kuin auringon paisteessa lähde
On heidän silmänsä,
Seppele päässä on varsista puolan,
Helmensä mustikoist,
Ja rintojen pyöreillä kunnahil
Kaks kaunista mansikkaa hohtaa.
Niinpä, kosk kankaalla pohjonen soittaa,
Tähtien loistaes
Hyppelee Tapion impien joukko
Nuotion ympäril,
Ja katoo kuin sumut ja auereet,
Kuin myrskyssä sääksien parvi.
Sammuvat tähdet ja aurinko nousee
Idästä kiirien,
Metsäsilt vuorilta kaikuvi kauvas
Kuherrus terrien,
Ja oksilla pisarat kastehen
Nyt kirkkaina helminä kiiltää.
Paimenet ukkoa katsomaan käyvät
Pilliä soitellen,
Käy hänen luoksensa ampuja metsäst
Torvea soitellen,
Ja sillonpa piippunsa pilveilee,
Niin ukon kuin ampujan uljaan.
Sillonpa hymyten kertoilee ukko
Ihmei ja tarinoi
Metsolan tummista, kaikuvist linnoist,
Luolista Vuorelan;
Sä kuultelet kanervavuoteella,
Ja hongiston kantele kaikuu.
Niinpä hän, kylästä kaukana, viettää
Aikansa, harmaapää:
Millon hän istuu ja kauhaansa veistää
Leimuval nuotiol,
Ja millon taas nuijiilee miiluans,
Ja kumahtaa kanervakangas.
KEINU.
Nyt kanssani keinuhun käy,
Mun impeni, valkeal liinal;
Kuin morsian kauniina seisoovi luonto
Iltana helluntain.
Heilahda korkeelle, keinu,
Ja liehukoon impeni liina
Illalla lempeäl.
On allamme viherjä maa
Ja päällämme sininen taivas,
Ja läntinen lehtistä laaksoa soittaa
Lintujen laulaes.
Heilahda korkeelle, keinu,
Ja liehukoon impeni liina
Illalla lempeäl.