Oli mulla kulta kaunoinen
Ja ilonen kuin aamu;
Eikä muistostani koskaan men
Se tyyni taivaanhaamu.
Viel kuolon maassakin mun korvissani kaikuu
Äänensä lempeä.
Kuni kannel länsituules soi,
Niin ääni kauniin immen,
Unet ihmeelliset mulle toi
Se heljä ääni lemmen,
Sen kuulen vielä muiston mennehestä mailmast,
Riutuen kuulen sen.
Hetken Paimelasta muistan ain,
Kun pilvi synkee pauhas,
Pian päivä toki voiton sai
Ja heljän helmans aukas
Ja Pohjannummen niitult himmeältä kuului
Impeni huuhellus.
Muistelenpa hetkee ankaraa—
Oi muisto pyhä aina!—
Tuol Kauniaisten ahoilla
Ma seisoin sunnuntaina,
Ja kaukahaalla huokailivat torninkellot—
Kultani kuollut oil.
Impi kuoli, lausui kuoltessaan:
Pois taivaan maahan lähden.
Murheemm' riensi kyynelvirtahaan
Tuon taivaan-immen tähden,
Mut taivaan murhe kyyneleistä leimahteli,
Polttaen autuaast.
KONTIOLAN KASKI
Jylhä kuusisalo kaskeksi on kaattu
Pohjarintehelle Kontiolan vuoren,
Jossa, ennen lankeemista talven lumen,
Moni kirves läimähteli päivää monta
Kouras monen urosen, ja metsä kaatui.
Korkea on vuori: kauvas kaikkialle
Silmäs kantaa seistessäsi harjanneella;
Taasen astellessas kallioista tietä
Mäikyy jalkais alla, kumahtelee kuuset,
Kumahtelee, kamahtelee, korpi kaikuu.
Melkonen on kaski: tuhat askeletta
On sen pituus ilmast itäisestä länteen,
Levyys seittemän ja sata päiväst pohjaan.
Ja sen risurytö ruskea ja runsas,
Kuivattama kesäpäiväin kirkkaan poudan,
Peittää kallistuvan rinteen, peittää monta
Karhunkontoa ja surenluolaa monta.
Mutta kasken partahalta vuoren juureen
Mäel kaatuvalla seisoo vielä metsää,
Kuusistoa, armahtamaa kirveen terän,
Seisoo kuni partahinen sankarlauma
Alaskatsahdellen tappotantereesen,
Jossa joukko veljeksiä, uneksuen
Kuolon unta, maahan kaadettuna makaa.
———————-
———————-
Niinpä neito, mutta sanoi taasen poika:
»Siellä talo, jonka pirtis laakeassa,
Jonka aittamäel käyskelet sä kerran
Tommin emäntänä, kiltist askartellen.
Siellä talo kaltevilla pelloillansa,
Nurmillansa heinäsillä, joilla kerran
Tommi isäntänä kylvelee ja niittää
Päivän helottaissa, mutta illan tulles
Käyskelee taas oman emäntänsä luoksi.»
Niin hän lausui, mutta myhäellen neito
Yhä katsahteli koillisehen kauvas,
Huuliltansa kuului toki sanat:
»Kontiolan päivä, voiton, lemmen päivä,
Pysy pyhänä mun muistossani aina!»