TUOMAS. Te näette, veljet, ettei Juhoakaan aina juuri ammuta samalta oksalta, jolla hän istuu.
LAURI. Mitä siinä silmiäsi vääntelet ja päätäsi keikuttelet ja huokailet sieraimistas tuolla lailla? Niin mar'! Kiitä että on aivosi eheä.
TUOMAS. Niin, niin, hän peitelköön äsköistä tyhmyyttänsä niinkuin hän parhaiten taitaa. Mutta mitä helvettiä tekisimme nyt? Sanoppas, Aapo.
AAPO. Minä en tiedä.
EERO. Kuulkaat, veljet: emmehän tuota vielä varmaan tiedä oliskohan nimismiehen haaroissa kettu meitä kohtaan.
LAURI. Minä uskon toisin, sillä katselinpa häntä tarkasti silmäterään, ja siinä ei vilahdellut vilppiä. Ja harkitkaas. Miksi olisi hän tullut ilman miesvoimia aina tähän asti, vaikka hänen tiellänsä on mökkejä ja kyliä? Miksi kulkisi hän ohi Impivaaran seudun aina Viertolan kartanoon, josta hänellä on vähemmin avun toivetta kuin suurista kylistä, jotka hän on heittänyt jälkeensä? Kummallista! Viertolasta palaisi hän taasen takaisin tämän huikean matkan, palaisi miesjoukkonsa kanssa viimein kohden pirttiämme. Hulluuksia! Eihän mallaa tämä yhteen nimismiehemme ennen aina viisasten ja vikkelien tuumien kanssa.
AAPO. Ei tahdo mallata, sen huomaan minäkin, mutta eipä siinä kylliksi luotettavaa. Luuletpa nyt aprikoitsevas asiaa kovinkin viisaasti, mutta katsos kun usein tapahtuu, usein on asian laita päin vastoin kuin parhaan, viisaimman miehen järki sen on osoittanut. Ja onpa meillä pelkoon syytä. Rikoksemme on lain silmissä suuri, ankaran suuri; ja huomaa kuinka tavattoman, kuinka erinomaisen ystävällisesti tuo nimismies haasteli kanssamme.
TUOMAS. Ei ollut se rehellisyyden kieltä, vaan kiehuipa sappea sen hunajan alla. Mutta mitä nyt tekisimme?
EERO. Tehkäämme näin: käykäämme kotia kerran vielä, mutta älkäämme viipykö hetkeäkään pirtissä, vaan heittäkäämme telkeämättä sen ovi, joka näyttää niinkuin olisivat sen asukkaat koreasti kotona; ja itse istumme kätkössä Impivaaran luolissa ja rotkoissa; siellä oljentelemme pari kolme vuorokautta, tähtäellen tarkasti lakkaamatta alas kohden pirttiämme. Jos nyt tämän ajan kuluessa lähestyisi nimismies huonettamme voiminensa, niin olemmehan aina kohta valmiina karkuteille vuorten ja metsien suojassa. Mutta ellei tuosta mitään ilmestyisi noin kolmen yön ja päivän mentyä, niin kaukana on meistä kaikki vaara.
TUOMAS. Siinähän neuvo ja hyvä.