JUHANI. Munat rikottiin ja hirmuinen ääni, kuin monen kosken pauhu, nyt huusi mun korvaani uunin päältä: »kaikki on rikottu, ja se rikkomus oli suuri!» Niin huudettiin, mutta rupesimmepa viimein kuitenkin kokoilemaan ja keittelemään tuota seka-melskaa, ja saimme siitä lopulta sitä niin kutsuttua munakokkoa eli munakokkelia; ja me söimme sitä vallan mieluisasti ja annoimme myöskin naapureillemme.
EERO. Hyvää unta.
JUHANI. Katkeraa, katkeraa: sinä haisit siinä kuin helvetti. Kovin katkeraa unta näin minä sinusta, poika.
EERO. Mutta minä näin sinusta oikein makeata unta; näinpä että aapiskirjan kukko muni sinulle ahkeruutesi ja viisautesi palkinnoksi aika läjän karamellia ja sokerin paloja. Sinä iloitsit kovin, maiskuttelit makeisias; annoitpa vielä minullekin.
JUHANI. Vai annoin sinullekin. Olihan se hyvinkin tehty.
EERO. »Koskas anti pahaa tekee?»
JUHANI. Ei koskaan; liioinkin jos antaisin sinulle vähän kepistä.
EERO. Miksi vaan vähän?
JUHANI. Kitas kiinni, mullikka!
TUOMAS. Tehkäät se molemmat ja lähtekäämme matkaan.