JUHANI. Mutta Sonnimäen harjulla seisomme, kirkko näkyy ja tuolla loistaa lukkarin punainen puustelli kuin liekehtivä perkelten pesä! Hih! tuossahan koko helvetin herraus, tuossa se peloittava viisaus ja hirmuinen kunnia. Nyt kaikki jäseneni puutuvat ja jalkani iskevät armottomasti vastakynttä. Ah! mitä teen tällä pyövelin hetkellä, mitä teen, minä teidän kurja vanhin veljenne?
EERO. Koska olet vanhin veljemme, astele edellämme hyvillä esimerkeillä ja käänny takaisin helvetin tieltä. Minä olen valmis käymään seuraasi.
TUOMAS. Vaiti, Eero! Nyt ei askeltakaan takaisin.
JUHANI. Oi sarvipäät! Lukkarin ovi on mielestäni surman kita.
AAPO. Juuri siinä on ihmis-arvomme ja kunniamme alku.
JUHANI. Kuuma kunnia, kuuma kunnia! Voi meitä! Tuollahan näen koko lukkarin komeuden, pappilan peloittavan prameuden, ja luontoni iskee vastaan—Jumala auta meitä!—iskee vastaan. Mitä sanot, Timo?
TIMO. Vahvastihan se iskee.
AAPO. Sen uskon, mutta täällä ei tanssita aina ruusuilla ja kukkasilla.
JUHANI. Ruusuilla ja kukkasilla? Olemmeko tanssineet ruusuilla ja kukkasilla?
AAPO. Saammepa niellä täällä montakin karvasta marjaa, veikkoseni.