AAPO. Lauri, kuinka teet?
LAURI. Käyn tästä Sonnimäelle.
AAPO. Ah! vaikka kuolleet haudoistansa huutaisivat: te niskurit, te hullut miehet!
JUHANI. Ei auttais sittenkään, vaan mars, poika! Tuletko? Muutoin—Herra
Kiesus!—tästä leimahtaa ja läimähtää. Tuletko?
AAPO. Minä tulen. Mutta vielä yksi sana.
TUOMAS. Ei auttaisi nyt tässä tuhannenkaan sanaa.
JUHANI. Ei vaikka jokaisella sanalla olisi tuhannen miekkaa.
EERO. Ja jokaisella miekalla tuhannen terää.
JUHANI. Tuhannen tulta-iskevää terää. Niin juuri; ei auttais sittenkään. Maarstrannista pois, Sipirjasta pois, pois hirmuisesta aarniosta kuin seitsemän luotia kanuunan kidasta! Tässäpä on sekä luoti että kanuuna, ladattu kanuuna, joka kuumenee kuumenemistaan, nyt se on tulipunainen, ja kohta paukahtaa. Voi armaat veljet ja sukulaiset ja saman äitin kantamat! te näitte kuinka hän lierutti tämän otsavihkoni etusormensa ympäri, kahmasi sitten kaikella kourallansa näin, kas tällä tavalla, ja sitten ravisti hän, että hampaat helähti. Hm!
TUOMAS. Minä näin sen ja poski-lihani pullistuivat vihasta.