Mitä minä huolin, veitikka nuori,
Jolla on rinta kuin Tunturin vuori?
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!
JUHANI. Juuri niin! Kas tässähän on meidän hyvä olla.
SIMEONI. Vähemmin ääntä, vähemmin ääntä! Niinhän mekastatte kuin lekionat peikkoja.—Mutta hiljaa, hiljaa! täällä tulee ihmisiä.
JUHANI. Ihmisiä? Katso tarkemmin, niin näet suljun Mustalaisia, näet
»Rajamäen rykmentin».
Matkue, joka lähestyi, oli eräs ympärikulkeva perhe, kotoisin pienestä mökistä Rajamäen ahoilla, josta syystä maailma kutsui sitä Rajamäen rykmentiksi. Sen esimies ja isäntä on tuo kaikkein tuntema Mikko, lyhyt, mutta käpeä mies, musta vilttihattu päässä. Hän kauppailee retkillänsä pikiä ja vilkuttelee vikkelästi kuoharin terävää veistä. Harjoittelee hän myös viuluniekan virkaa, vinguttelee useinkin tuota mustan-punaista ilokonettansa tanssiloissa ja talkoo-iltojen iloissa, kastellen kaulaansa aina tarjomusta mukaan.—Mutta kiltti kuppari on hänen akkansa, Kaisa, nuuskanaamainen, tuikea eukko. Harvapa on sauna, jota hän ohi-kulkeissansa ei saattaisi savuamaan kuppasaunaksi sen paikkakunnan eukoille. Silloin hyppii Kaisan kirves, suunsa massahtelee ja nuuskainen naamansa hikoilee hirveästi, mutta paisuu myöskin tuliaispussi.—On heillä joukko lapsiakin, joka seuraa heitä heidän matkoillansa kylästä kylään, talosta taloon. Kaksi niistä käyvät jo retkensä itse, hyppelevät iloisina vanhempainsa vaiheilla pitkin tietä, milloin edellä, milloin jäljessä, mutta niitä kolmea nuorempata kuljetetaan isän ja äitin kuormana vankkureissa; ja Kaisa aina aisoissa vetää, Mikko lykkää sauvallansa perään. Kova on siinä meteli, missä Rajamäen matkue on vaeltamassa; ja olipa eräs koiran-hammas sepittänyt tästä perheestä pitkän ilveellisen veisun, kutsuttu rykmentin nimellä. Tämä oli räyhäävä joukko, joka nyt matkusti pitkin tietä Sonnimäen nummen alta kohden kirkonkylää, koska veljekset, iloisena kuin oinaat, viettivät vapauden hetkeä nummen korkealla harjulla.
JUHANI. Heisaa! terve, sinä ennenmainittu rykmentti, terve!
TIMO. »Hustote tili?» sanoi Ruotsalainen.
EERO. »Kappusivai!» sanoi Ryssä.
KAISA. Mitä tahdotte, te siellä ylhäällä?
EERO. Että muori tulee ja imee oikein tuikean sarven tämän veli Juhanin ruskeaan reisi-pakaraan.