JUHANI. Mutta lain kautta ei tule kärsimään heidän selkänsä näistä haavoista, joita kannamme.
AAPO. Sitä hullummin heidän kukkaronsa ja kunniansa.
SIMEONI. Pois mielestämme verinen kosto, ja turvatkaamme lakiin. Niin tahdon, vaikka mieleni kovin kamookin keräjätalon menoa ja hälinää.
JUHANI. Jos siihen tulee, niin eipä juuri kömmähdy tämä poika siinäkään paikassa. Tosin pamppailee sydän hieman, koska ensi kerran seisomme korkean-oikeuden pöydän edessä, mutta pianpa itsensä röyhistää aika-mies. Muistanpa vielä, oltuani vierasmiehenä Koivulan Kaisa-rukalle, joka etsi elatusta lapsellensa, muistanpa koska komsarjus huusi: »Juhani Juhanin-poika Jukola, Toukolan kylästä!»
TIMO. »Ja nuorempi veljensä Timoteeus!» Minähän olin siellä myös; ja saipa Kaisa lapsellensa isän että paukahti. Minähän olin vierasmiehenä myös, Juhani.
JUHANI. Olit, olit. Mutta sielläpä vasta väkeä porstua, porras ja piha täys. Porstuassapa istuin minä ja juttelin Tammiston Kyöstin kanssa, mitä ja kuinka pojan piti la'in edessä lausuman. Hartaasti juuri haastelinkin hänelle, nyppien takkinsa nappia noin, tuolla tavalla, koska komsarjus eli sudenkutsija huusi korkealla äänellä, että kyllä monen silmät ja korvat pöllähtivät pystyyn: »Juhani Juhanin poika Jukola, Toukolan kylästä!»
TIMO. »Ja nuorempi veljensä Timoteeus!» Ja saipa, koira vieköön! Kaisa lapsellensa isän.
JUHANI. Sai kyllä.
TIMO. Vaikka ei meitä valallekaan laskettu.
JUHANI. Ei laskettu; tosi; mutta vakava ja vilpitön puheemme vaikutti paljon.