Kuiskaillen mainittiin Don Rodrigon nimeä; siinä kohdin olivat kaikki yhtä mieltä. Mutta kaiken muun suhteen vallitsi epäselvyys ja erilaiset arvailut. Puhuttiin paljo noista kahdesta rosvosta, jotka oli nähty edellisen illan suussa tiellä, ja kolmannesta, joka oli seisonut ravintolan ovella. Mutta mitä valoa saatiinkaan tällaisesta yksityisseikasta! Tosin kysyttiin ravintolan isännältä, keitä henkilöitä oli ollut edellisenä iltana hänen luonaan. Mutta isäntä ei edes muistanut, oliko hänen ravintolassaan tuona iltana ollut ketään. Ja lopuksi hän aina sanoi, että ravintola on kuin meren satama ikään. Enimmin sekoitti ajatuksen juoksua ja eksytti arveluja tuo Stefanon ja Carlandrean näkemä pyhiinvaeltaja, jonka rosvot olivat tahtoneet tappaa ja joka oli poistunut heidän kanssaan tai jonka he olivat vieneet mukanaan.
Missä tarkoituksessa hän oli tänne tullut? Joku sanoi, että se oli ollut kiirastulen henki, joka oli ilmestynyt auttamaan molempia naisia; toiset väittivät, että se oli ollut paha henki, jonkun häijyn ja kavalan pyhiinvaeltajan henki, joka aina öisin palasi maan päälle ottamaan osaa rosvoukseen, mitä oli eläessään ammattinaan harjoittanut. Vielä sanottiin, että se oli ollut oikea ja elävä pyhiinvaeltaja, jonka rosvot olivat tahtoneet tappaa, hän kun oli ollut aikeissa huutaa ja herättää kylän asukkaat, Muuan keksi, — kaikkea ihmiset tulevatkin ajatelleeksi — että joku rosvoista oli pukeutunut pyhiinvaeltajaksi. Arvailtiin sinne ja tänne ja tuotiin esiin niin paljo olettamuksia, ettei Harmaa, niin tarkkanäköinen ja kokenut kuin olikin, ikinä olisi saanut selville, kuka tuo henkilö oli ollut, jos hänen olisi pitänyt tehdä johtopäätöksensä toisten puheiden mukaan.
Mutta kuten lukija tietää, se mikä tämän kaiken saattoi muille salaperäiseksi, saattoi sen hänelle mitä selvimmäksi. Käyttämällä sitä avaimena selvitelläkseen muita joko itsensä tai kätyriensä kokoamia tietoja, hän saattoi kaikesta Don Rodrigolle saada kokoon riittävän selvän selonteon.
Hän sulkeutui heti Don Rodrigon kanssa tämän huoneeseen ja kertoi hänelle, miten kihlautuneet olivat yrittäneet tehdä kepposen pastorin luona, mikä luonnollisesti selitti sen, että Agnesen maja oli ollut tyhjä ja mitä kirkonkellojen soitto oli merkinnyt. Täten ei tarvinnut olettaa Don Rodrigon talossa piilevän petturia, kuten näiden kunnon miesten sanat kuuluivat. Harmaa kertoi sitten ystäviemme paosta, jonka syyt niinikään helposti olivat huomattavissa: kihlautuneiden pelko, jotka oli tavattu verekseltä, yöllisestä hyökkäyksestä saamansa tieto, niin pian kuin se oli tapahtunut, ja kylässä vallinnut suuri liike ja kuohunta.
Lopuksi Harmaa kertoi, että he olivat paenneet Pescarenicoon. Mutta siihen päättyivätkin hänen tietonsa. Don Rodrigo oli hyvin mielissään siitä varmasta tiedosta, ettei kukaan ilmiantaja tässä ollut salaista peliään pitänyt ja ettei hänen yrityksestään ollut jälkiäkään. Mutta tämä oli kuitenkin ohimenevä ja varsin vähäinen tyydytys.
— Yhdessä paenneet, hän huusi, yhdessä! Ja tuo munkki pahus, tuo munkki!
Ja hänen sanansa lähtivät käheinä kulkusta ja typistyivät hampaisiin, jotka pureksivat sormea. Hänen näkönsä oli yhtä iljettävä kuin intohimonsakin.
— Tuo munkki saa kalliisti maksaa julkeutensa, Harmaa, nimeni ei ole Rodrigo, jollen saa tietää, jollen löydä … ja vielä tänä iltana tahdon tietää, missä he ovat. Sitä ennen en saa rauhaa. Pescarenicoon heti paikalla, ottamaan selville, näkemään, löytämään. Neljä scudoa saat heti paikalla ja suojelukseni ainaiseksi. Jo tänä iltana tahdon sen tietää. Ja tuo konna, tuo munkki!
Harmaa lähtee siis jälleen löytöretkelle. Ja saman päivän iltana hänellä oli tilaisuus arvoisalle isännälleen antaa toivotut tiedot. Mainittakoon miten tämä oli mahdollista.
Tämän elämän suurimpia lohdutuksia tarjoaa ystävyys; ja ystävyyden tuottamia suurimpia etuja on se, että on joku, jolle voi uskoa salaisuutensa. Nyt eivät ystävät elele parittain kuten aviopuolisot. Jokaisella yleensä on useampi kuin yksi ystävä. Täten syntyy loppumaton ystäväketju. Kun joku ystävä hankkii itselleen sen tyydytyksen, että laskee salaisuutensa jonkun toisen syliin, hän samalla herättää hänessä halun saada samanlaisen tyydytyksen. Tosin hän häntä pyytää olemaan siitä kellekään hiiskumatta. Ja jos tuo ystävä tunnollisesti noudattaisi tätä ehtoa, niin hän heti paikalla katkaisisi tyydytysten sarjan. Mutta yleiseksi tavaksi on tullut, että tuo ehto velvoittaa uskomaan salaisuuden ainoastaan yhtä luotettavalle ystävälle ja hänelle määräämään saman ehdon. Näin luotettavasta ystävästä toiseen luotettavaan ystävään salaisuus kiertää kautta äärettömän ketjun, kunnes se saapuu sen tai niiden korviin, joihin salaisuuden ensimäinen uskoja ei koskaan olisi suonut sen saapuvan. Kuitenkin viipyisi se kauan tiellä, jos joka ihmisellä olisi ainoastaan kaksi ystävää, nimittäin se, joka hänelle uskoo salaisuuden ja se, jolle hän puolestaan sen ilmaisee, kehoittaen sitä pitämään salassa. Mutta onpa olemassa ystävyyden suhteen etuoikeutettuja, joiden ystäväluku nousee satoihin. Kun siis salaisuus joutuu yhdenkin tietoon, tulee kiertokulku niin laveaksi, ettei enää ole mahdollista sen jälkiä seurata.