— Mistä saa noutaa leipää?
— Tuolta kauempaa, vastasi vaimo. Ja kun olivat poistuneet kymmenen askelta puhuttelijasta vaimo lisäsi mutisten:
— Nuo maalaisheittiöt tulevat tyhjentämään puti puhtaiksi kaikki leivinuunit ja aitat, niin ettei meille enää jää mitään.
— Vähän jokaiselle, suupaltti eukko, sanoi mies. Muistakaamme yltäkylläisyyttämme!
Tästä ja muista näkemistään ja kuulemistaan seikoista Renzo alkoi älytä, että oli saapunut kapinanalaiseen kaupunkiin ja että tämä oli anastuspäivä, s.o. päivä, jolloin kukin riisti itselleen sen verran kuin tahtoa ja voimia riitti, suorittaen maksun nyrkiniskuilla. Vaikka suuresti haluammekin esittää vuoristolais-ystäväämme edullisessa valossa, velvoittaa historiallinen totuudellisuus meitä tunnustamaan, että hänen ensimäinen tunteensa oli tyydytyksen tunne. Hänellä oli niin vähän aihetta olla tyytyväinen olevien olojen tilaan, että oli hyvin taipuvainen hyväksymään kaiken, mikä vaan saattoi sitä muuttaa millä tavoin tahansa. Muuten Renzo ei suinkaan ollut vuosisadastaan edellä, vaan eli hänkin siinä yleisessä intohimoisessa vakaumuksessa, että leivän niukkuus oli korkohinnan kiskurien ja leipurien aiheuttama. Ja hän piti oikeana jokaista keinoa riistää näiden käsistä ne elintarpeet, jotka he, yleisen mielipiteen mukaan, kielsivät kokonaiselta nälistyneeltä kansalta. Kuitenkin hän päätti pysyä erillä mellakoista ja oli mielissään siitä, että oli saanut suosituksen kapusiinilaisen luo, joka oli antava hänelle tyyssijan ja isällistä ohjausta. Näitä ajatellessaan ja katsellen katua pitkin lähestyviä uusia saalistaan kantavia valloittajia, hän kulki loppumatkansa luostariin.
Siinä, missä nykyään kohoaa tuo kaunis palatsi korkeine pylväskäytävineen, oli ainoastaan muutama vuosi sitten pieni tori ja sen taustassa kirkko ja kapusiinilais-luostari, neljä suurta jalavaa edustalla. Iloitsemme, emmekä ilman kateutta, niiden lukijoidemme kanssa, jotka eivät ole nähneet tuota kaupunginosaa siinä tilassa; nämä lukijat näet ovat nuoria ihmisiä, joilla ei vielä ole ollut aikaa tehdä paljon tyhmyyksiä.
Renzo meni suoraa päätä portille, pisti poveensa jäljellä olevan leivänpuolikkaan, otti esiin ja piti valmiina suosituskirjeen ja veti kellonnuorasta. Aukeni rautaristikolla varustettu kurkistusikkuna, johon ilmestyivät ovenvartija-munkin kasvot. Tämä kysyi:
— Ken siellä?
— Maalainen, joka tuo kiireellisen kirjeen isä Bonaventuralle isä
Cristoforolta.
— Antakaa tänne, sanoi ovenvartija, ojentaen esiin kättään aukosta.