Tätä nähdessään mitkä jäivät ihmettelemään, mitkä kiroilivat, mitkä nauroivat, mitkä kääntyivät, mitkä tahtoivat palata. Toiset sanoivat:
— Eteenpäin, eteenpäin.
Siinä syntyi kuin virta ja vastavirta, kysymysten ja selitysten risteilyä, sitten epäröimistä ja viimein täydellinen pysähdys, jota säesti kumea neuvottelun kohina.
Kesken kaikkea kuuluu joukosta kirottu ääni:
— Tässä on lähellä viljavoudin talo. Menkäämme noutamaan itsellemme oikeutta ja ryöstämään se puti puhtaaksi.
Tämä tuntui pikemmin jo tehdyn sopimuksen yleiseltä mieleenpalauttamiselta, kuin odottamattomalta ehdoitukselta.
— Viljavoudin luo! Viljavoudin luo! oli ainoa huuto, minkä saattoi eroittaa.
Joukko lähtee liikkeelle yhteisen raivon kiihottamana kulkien sitä katua kohti, missä niin onnettomana hetkenä mainittu talo sijaitsi.
KOLMASTOISTA LUKU.
Onneton viljavouti oli juuri ilman ruokahalua syönyt huonon aterian, johon oli kuulunut vanhaa leipää. Hän odotti kovin levottomana tämän myrskyn päättymistä, kuitenkaan ollenkaan aavistamatta, että se niin raskaana oli laskeutuva hänen päänsä yli.