Kun hän oli aikaansaanut vähäisen vaitiolon, kuulivat ja toistivat lähimmät hänen sanansa.
— Leipää, runsautta. Tulen hankkimaan teille oikeutta. Vähän tilaa, minä pyydän.
Lopulta hän väsyi ja ikäänkuin tukehtui näin monen äänen pauhinasta, niin monien toisissaan kiinniolevain kasvojen näkemisestä, niin monesta häneen tuijottavasta katseesta, nojasi taapäin, pullisti poskensa, huokasi syvään ja virkkoi itsekseen:
— Par mi vida, que de gente![10]
— Eläköön Ferrer! Älkää pelätkö. Te olette kunnon mies. Leipää, leipää!
— Niin: leipää, leipää, vastasi Ferrer; yltäkylläisyyttä; sen minä lupaan.
Ja hän laski kätensä sydämelle.
— Vähän tilaa, hän sitten huusi niin lujaan kuin jaksoi. — Tulen noutamaan häntä vankilaan, tuottamaan hänelle ansaitun rangaistuksen. Ja hän lisäsi puoliääneen:
— Si está culpable.[11]
Kumartuen eteenpäin ajuria kohti hän sitten sanoi: