Tämä epäilevä miete, joka johtui epäselvän käsikirjoituksen vaivaloisesta tulkitsemisesta, saattoi minut keskeyttämään jäljentämistyöni ja pani minut vakavasti ajattelemaan, mitä minun oikeastaan piti tehdä.
— On kyllä totta, sanoin itsekseni selaillessani käsikirjoituksen lehtiä, on kyllä totta, ettei tätä päähänpistojen ja puhetaidollisten käänteiden tulvaa kestä kauttaaltaan teoksen loppuun. Tuo kunnon 17:nnen vuosisadan kirjailija on tahtonut alussa näyttää oppineisuuttaan; mutta sitten kertomuksen jatkuessa ja joskus pitkät matkat, tyyli soluu edelleen paljon luonnollisempana ja yksinkertaisempana. Olkoonpa niin: mutta kuinka tämä tyyli on jokapäiväistä ja kömpelöä, kuinka se on epäsäntillistä! Lombardilaisia murteellisuuksia kosolta, lauseita, joita on käytetty väärässä merkityksessä, mielivaltaista kielenkäyttöä, ontuvia lausejaksoja. Ja sitten muutamia hienoja espanjalaisuuksia siroteltuina sinne tänne; ja sitten, mikä on vielä pahempi, tekijä ei koskaan malta olla pistämättä tuota esipuheessaan käyttämäänsä kaunopuheisuutta kertomuksensa hirvittävimpiin ja liikuttavimpiin kohtiin, hän ei voi olla joka tilaisuudessa herättämättä lukijan kummastusta tai mietiskelyä, sanalla sanoen kaikkiin niihin kohtiin, jotka todella vaativat hieman kaunopuheisuutta, mutta hillittyä, hienoa, arvostelukykyistä, hän ei malta olla mainittua kaunopuheisuuttaan panematta. Ja silloin hänellä, ihmeteltävällä taitavuudella asettaessaan vieretysten kaksi mitä vastakkaisinta ominaisuutta, on taito olla samalla kertaa kömpelö ja sievistelevä, mikä voi tapahtua samalla sivulla, samassa lauseessa, samassa sanassakin.
Lyhyesti: korkealle tähtääviä deklamoimisia, joihin on sekaantunut joukko kieliopillisia virheitä; ja kaikkialla tuollainen itserakas turhantarkkuus, mikä on luonteenomaista tämän vuosisadan kirjailijoilla tässä maassa. Tällaista ei tosiaankaan sovi tarjota nykyajan lukijoille: he ovat liian älykkäitä ja liiaksi kyllästyneitä tämäntapaisiin hullunpäiväisyyksiin. Onpa hyvä, että tämä seikka juolahti mieleeni tätä onnetonta työtä alkaessani: minä pesenkin nyt käteni.
Kokosin juuri näitä vanhoja papereita pannakseni ne takaisin säilöönsä, mutta silloin pahoittelin, että niin mieltäkiinnittävä kertomus jäisi ainaiseksi tuntematta. Voihan olla, että lukija tästä kertomuksesta voi saada toisen mielipiteen, mutta minusta se ainakin tuntui erittäin mieltäkiinnittävältä.
— Miksei voisi — näin ajattelin — ottaa tästä käsikirjoituksesta itse tapahtumien sarjaa ja uudelleen muovailla sen tyyliä? Kun ei mikään pätevä vastasyy johtunut mieleeni, tein ripeän päätöksen. Ja näin syntyi tämä kirja, joka on kirjoitettu sen arvoa vastaavalla avomielisyydellä.
Kuitenkin muutamat tekijän kuvaamista tapahtumista ja tavoista tuntuivat meistä niin oudoilta ja omituisilta, jotta emme sanoisi pahempaa, että ennenkuin niihin luotimme, tahdoimme tutkia toisiakin lähteitä ja ryhdyimme selailemaan tuon aikakauden muistokynäelmiä, päästäksemme varmuuteen siitä, että maailman kulku siihen aikaan todella oli sellainen. Tämä tutkimus haihdutti kaikki epäilyksemme: tuhkatiheään kohtasimme samantapaisia seikkoja, jopa vielä vahvempipiirteisiäkin. Ja mikä meistä tuntui vielä vakuuttavammalta, kohtasimme muutamia sellaisia henkilöitäkin, joiden olimme epäilleet koskaan eläneen, kun emme olleet heistä muualta saaneet tietää kuin tuosta käsikirjoituksesta. Ja sopivassa tilaisuudessa viittaamme muutamiin näihin lähteisiin vahvistaaksemme sellaisten seikkojen luotettavaisuutta, joita lukija niiden eriskummaisuuden vuoksi olisi taipuvainen kieltämään.
Mutta kun hylkäämme sietämättömänä tekijän tyylin, minkä tyylin olemme panneet sen sijalle?
Siinä pulma.
Jokainen, joka ilman että häntä pyydetään, ryhtyy korjaamaan toisen työtä, alistuu tunnollisesti vastaamaan omasta työstään ja on jossakin määrin siihen velvollinenkin. Tämä on oikeutettu sääntö, jota emme mitenkään tahdo välttää. Päinvastoin olimme, näyttääksemme, että vapaaehtoisesti siihen mukaudumme, päättäneet tässä yksityiskohtaisesti tehdä selkoa noudattamastamme kirjoitustavasta. Tätä varten olemme koko tämän työmme aikana koettaneet arvata mahdollisia ja todenmukaisia arvosteluja siinä tarkoituksessa, että kumoaisimme ne kaikki tyyni edeltäkäsin. Tässä ei olisi vaikeus piillyt; sillä (tunnustamme sen totuuden kunniaksi) ei mieleemme johtunut ainoatakaan arvostelua, jota emme heti olisi voineet voitokkaasti kumota; tarkoitan tuollaisia vastaväitteitä, jotka eivät ratkaise kysymyksiä, vaan jotka niitä muuttavat.
Jopa usein, pannessamme eri arvostelut keskenään taistelemaan, saatoimme ne kumoamaan toinen toisensa; ja tutkiessamme niitä perinpohjin, vertaillessamme niitä tarkkaavasti, onnistui meidän saada selville, että ne, vaikka olivatkin näennäisesti vastakkaisia, kuitenkin oleellisesti nojasivat samaan perustaan, että ne molemmat johtuivat niiden tosiseikkojen ja periaatteiden sivuuttamisesta, joille arvostelu oli perustettava, Ja kun näin olimme odottamatta saattaneet ne keskenään sopusuhtaisiksi, lähetimme ne tiehensä käsi kädessä.