— Ja mitä teki kansa?
— Se hajaantui vähitellen. Juostiin kadunkulmiin. Ken osasi lukea, näki siinä todella leipähinnat. Viidellä pennillä kuudentoista luodin leipä!
— Mikä onni!
— Niin onni todella; kunhan sitä vaan kestäisi. Tiedättekö, paljonko jauhoja on pantu hukkaan menemään eilisestä tähän aamuun? Niin paljon, että sillä olisi elättänyt koko herttuakunnan kahtena kuukautena.
— Entä onko meille maalaisille säädetty joku hyvä laki?
— Mikä on tehty Milanon hyväksi on täydelleen tapahtunut kaupungin kustannuksella. En tiedä mitä teille sanoisin. Teille muille tapahtuu, mitä Jumala suo. Ovathan nyt kuitenkin mellakat lopussa. En vielä ole kertonut teille kaikkea. Nyt tulee sokeri pohjassa.
— No mitä sitten vielä on?
— Nähkääs — en voi tarkalleen sanoa tapahtuiko se eilen vai tänä aamuna — poliisi sai käsiinsä useita kapinoitsijoita, ja heti saatiin tietää, että neljä johtajista vedetään hirteen. Tuskin tämä huhu oli alkanut levitä, kun jokainen palasi kotiansa lyhyintä tietä; ei nähkääs kukaan tahtonut tulla viidenneksi. Kun minä läksin Milanosta, se näytti munkki-luostarilta.
— Ja luuletteko, että heidät todella hirtetään?
— Epäilemättä; ja hyvin pian, vastasi kauppias.