— Jos esimiesten täytyisi selittää määräystensä syyt, niin miten kävisi silloin kuuliaisuuden, vaimo hyvä?
— Niin kyllä. Mutta tämä saattaa minut perikatoon.
— Tiedättekö, mistä se johtuu? Luultavasti Riminissä on tarvittu hyvää saarnaajaa (onhan meillä niitä kaikkialla, mutta joskus tarvitaan varsin vasituista miestä), sikäläinen luostaripiirin esimies on kaiketi kirjoittanut täkäläiselle, eikö olisi sen ja sen tapaista miestä täällä. Ja meidän luostaripiirimme esimies epäilemättä on ajatellut: ei ole ketään muuta kuin isä Cristoforo, joka siihen soveltuisi. Näin epäilemättä on käynyt.
— Voi meitä poloisia! Milloin hän läksi?
— Toissapäivänä.
— Siinä se! Jos olisin seurannut aiettani tulla tänne muutama päivä aikaisemmin! Eikö tiedetä suunnilleen, milloin hän palaa?
— Oh, vaimo hyvä! Sen tietää luostaripiirin esimies, jos edes hänkään tietää. Kun joku meidän saarnaajaveljistämme on nostanut siipensä lentoon, ei ollenkaan saata arvata mille oksalle hän aikoo istuutua. Niitä pyydetään sinne, pyydetään tänne: ja meillä on luostareja joka ilmansuunnalla. Olettakaamme, että isä Cristoforo Riminissä herättää suurta huomiota paastosaarnoillaan; ei, nähkääs, pidä luulla, että hän aina saarnaa valmistamatta, kuten hän teki täällä maalaisväestölle. Kaupunkilaissaarnatuoleja varten hänellä on huolellisesti kirjoitetut saarnansa, vallan oivallisia tuotteita. Nyt leviää huhu tästä suuresta saarnamiehestä kaikkiin noihin seutuihin, ja saattaa tapahtua, että häntä pyydetään … niin kuka sen oikein tietää minne. Sillä elämmehän me luostariveljet kaikkien armeliaisuudesta, ja sentähden on oikein, että palvelemme kaikkia.
— Armollinen taivas! huudahti taas Agnese melkein itkien. Mitä pitää minun nyt tehdä ilman tuon miehen tukea? Hän piti isän tavoin huolta meistä. Tämä on meidän tuhomme.
— Kuulkaahan, vaimo hyvä. Kieltämättä isä Cristoforo oli miesten parhaita. Mutta onhan meillä toisiakin, hyvin sääliväisiä ja älykkäitä miehiä, jotka osaavat kohdella yhtä luontevasti ylhäisiä kuin köyhiä. Tahdotteko turvautua isä Atanasioon, vai isä Girolamoon? Taikka isä Zaccariaan? Isä Zaccaria on, nähkääs, kerrassaan etevä mies. Tietysti ei teidän pidä, kuten muutamien hölmöjen, huolia hänen riutuneesta ulkomuodostaan, ei hänen hennosta äänestään eikä harvasta partapahasestaan. En erityisesti puhu hänen saarnaaja-lahjoistaan, sillä onhan jokaisella erityiset lahjansa; mutta hyvän neuvon antajaksi ei paremmasta väliä.
— Oh, taivas armahda! huudahti Agnese osottaen tuollaista kiitollisuuden ja kärsimättömyyden sekaista tunnetta, jonka aiheuttaa tarjous, mikä tosin on hyvin tarkoitettu, mutta tehoton. Hän ajatteli jotenkin näin: Mitä se minua hyödyttää, jos teidän luostariveljenne on sellainen tai sellainen, kun tuo kunnon mies, joka ei enää ole täällä, yksin tunsi meidän asiamme ja oli ryhtynyt kaikkiin valmistuksiin meitä auttaakseen.