— Pyytäkää häntä heti tänne sisälle, sanoi Federigo, ja hänen kanssaan tämän kirkon pastoria.
Kappalainen läksi huoneesta ja astui alas saliin, missä kaikki nuo papit olivat kokoontuneina. Sinne astuessaan hän heti joutui kaikkien katseiden esineeksi. Suu yhä ammoittavana ja tuo haltioituminen yhä vielä kuvastuneena kasvoillaan, kädet ilmassa ja vilkkaasti liikkuen, hän huudahti:
— Veljeni, veljeni! Haec mutatio dexterae Excelsi.[32] Ja hän ei muutamaan hetkeen voinut sanoa sen enempää, Sitten hän jälleen otti sen ryhdin, ja käytti sitä äänenpainoa, mikä vastasi hänen asemaansa, ja lisäsi:
— Hänen Korkea-arvoisuutensa pyytää luokseen tämän seurakunnan ja ———n seurakunnan pastoria.
Ensiksimainittu astui heti ulos riveistä, ja samaan aikaan kuului keskeltä pappien joukkoa: — Minäkö? mikä lausuttiin ihmetyksen aiheuttamalla äänen venytyksellä.
— Ettekö te ole ———n seurakunnan pastori? kysyi kappalainen.
— Olenpa kyllä, mutta…
— Hänen Korkea-arvoisuutensa kardinaali haluaa teitä puhutella.
— Minua? vastasi yhä vielä sama ääni sen väreisenä, että se selvästi tuolle sanalle antoi tämän merkityksen:
— Miten se voi tarkoittaa minua?