Kun kohtelias vastaanotto oli tapahtunut toiselta puolen, ja ensi kumarrukset suoritettu toiselta, Agnese otti esille povestaan tuon kirjeen ja ojensi sen kardinaalille sanoen:
— Sen on lähettänyt Donna Prassede, joka sanoi hyvin tuntevansa Teidän Korkea-arvoisuutenne, ja tuntevathan tietysti kaikki ylhäiset herrasväet toisensa. Kun olette lukenut, saatte nähdä.
— Hyvä, virkkoi Federigo, luettuaan kirjeen ja imettyään esille mehun Don Ferranten kaunopuheisuuden kukkasista. Hän tunsi tuon perheen tarpeeksi tietääkseen, että Luciaa sinne oli kutsuttu hyvässä tarkoituksessa, ja että hän siellä olisi varma sortajansa väijytyksistä ja väkivaltaisuuksista. Mikä mielipide hänellä oli Donna Prasseden henkisistä lahjoista, siitä ei meillä ole mitään varmaa tietoa. Todennäköisesti tämä nainen ei ollut se henkilö, jonka hän olisi valinnut tätä tarkoitusta varten. Mutta, kuten olemme sanoneet tai viitanneet toisessa kohdassa, ei ollut hänen tapansa muuttaa ja korjata toisten toimittamia seikkoja.
— Alistukaa levollisina tähänkin eroon ja epävarmuuteen, jossa olette, hän sitten lisäsi. Luottakaa siihen, että se pian loppuu, ja että Herra on ohjaava asiat siihen päätökseen, johon hän näyttää niitä suunnanneen. Mutta pitäkää varmana, että se, minkä hän tahtoo, on parasta teille.
Hän lausui erityisesti Lucialle toisia lohdutuksen sanoja, rohkaisi uudelleen molempia, siunasi heitä ja antoi heidän mennä.
Tuskin olivat he astuneet maantielle, kun heidät ympäröi joukko ystäviä ja ystävättäriä, melkein koko kylän väki, joka heitä odotti ja joka riemukulussa saattoi heidät kotia. Kaikki naiset kilvan onnittelivat, valittivat, kyselivät; ja jokainen ilmaisi mielipahaansa kuullessaan, että Lucian oli määrä lähteä pois seuraavana päivänä. Miehet tarjosivat kilvan palvelustaan. Jokainen tahtoi seuraavana yönä seisoa vartijana Agnesen majan edessä. Tämän seikan johdosta tekijämme katsoo tarpeelliseksi tekaista sananparren: Jos tahdot monelta apua, menettele niin, ettet tarvitse sitä keneltäkään.
Näin runsaat ystävyydenosoitukset hämmensivät ja saattoivat vallan ymmälle Lucian. Mutta pohjaltaan ne hänelle tekivät hyvää, haihduttaen hieman ajatuksia ja muistoja, jotka liiaksikin, keskellä tätä hälinää sukelsivat esiin hänen mielessään hänen astuessaan tuon kynnyksen yli, mennessään sisälle noihin pikku huoneisiin ja nähdessään kunkin esineen.
Kirkonkellon soidessa, joka julisti uskonnollisten juhlamenojen alkua, kaikki lähtivät liikkeelle kirkolle päin, ja tämä oli kotia palanneille naisille uusi voittokulku.
Kun kirkkomenot olivat lopussa, Don Abbondio, joka oli rientänyt katsomaan, oliko Perpetua hyvin varustanut kaikki päivällisiksi, sai kutsun tulla kardinaalin luo. Hän kiiruhti ylhäisen vieraansa huoneeseen, joka antoi hänen tulla vallan lähelle.
— Herra pastori, hän alkoi; ja nämä sanat hän lausui tavalla, joka pani älyämään, että ne olivat pitkän ja vakavan puheen alku: Herra pastori, miksi ette vihkinyt avioliittoon tuota Lucia parkaa ja hänen sulhastansa?