— Antakaa ne minulle; menen piiloittamaan ne tuonne puutarhaan yhdessä pöytäastioiden kanssa.
— Mutta…
— Mutta, mutta; pian tänne; pitäkää muutama kolikko tarpeen varalle; ja jättäkää sitten muu minun toimekseni.
Don Abbondio totteli; hän nouti arkustaan aarteensa ja antoi sen
Perpetualle.
— Menen kaivamaan sen maahan kyökkitarhaan, viikunapuun juurelle,
Perpetua virkkoi. Ja hän poistui.
Hetkeä myöhemmin hän palasi kantaen ruokavaroja sisältävää koria ja pientä tyhjää selkäkoppaa, jonka pohjalle kiireessä asetti vähän liinavaatteita itselleen ja isännälleen sanoen:
— Kannattehan te itse ainakin rukouskirjaa?
— Mutta minne lähdemme?
— Minne kaikki muutkin. Ennen kaikkea lähdemme ulos tielle ja siellä saamme kuulla ja nähdä, mitä on sopiva tehdä.
Tällävälin astui sisälle Agnese, hänkin kantaen selässään pientä koria ja sennäköisenä kuin henkilö, jolla on tärkeä ehdotus mielessään.