Virkamiehet ja ylhäiset olivat julkisesti iloinneet tästä onnellisesta tapahtumasta, samoin kuin kansakin; ja kummalliselta olisi tuntunut osoittaa vihamielisyyttä miehelle, joka oli niin suuren tyydytyksen aiheuttaja. Tämän lisäksi hallitus, joka oli takertunut alituiseen ja usein onnettomaan sotaan niin monta äkäistä ja yhä lisääntyvää kapinoitsijaa vastaan, saattoi pitää itseään onnellisena kun oli vapautunut kaikkein hillittömimmästä ja tuskallisimmasta, niin ettei se parempaa halunnut; tuottihan tämä kääntymys sitäpaitsi hyvitystä ja korvausta, jota ei hallitus ollut tottunut hankkimaan eikä edes tavoittelemaan.
Toiselta puolen pyhän miehen ahdistaminen ei tuntunut sopivalta keinolta poistaa sitä häpeää, ettei oltu voitu masentaa rikollista; ja jos häntä olisi rangaistu, olisi siitä vaan seurannut, että hänen kaltaisensa olisivat vuorostaan saaneet syytä olla parantamatta elämäänsä. On myös todennäköistä, että se osa, joka kardinaali Federigolla oli ollut hänen kääntymyksessään, ja että hänen nimeänsä mainittiin kääntyneen nimen rinnalla, muodosti jälkimäiselle pyhän kilven, Silloisten olojen ja mielipiteiden vallitessa, jolloin kirkollinen ja maallinen valta omituisesti suhtautuivat toisiinsa, ne kun niin usein taistelivat toistaan vastaan, tahtomatta toisiaan hävittää ja keskellä vihamielisyyksiä toisilleen ilmaisten tunnustusta ja kunnioitusta ja sangen usein, tosin rauhaa solmimatta, yhdessä tavoitellen samaa päämäärää — tällaisten olojen vallitessa, sanon minä, saattoi eräässä suhteessa näyttää siltä, kuin olisi kirkon tuolle suurelle rikolliselle myöntämä anteeksiantamus myöntänyt unhoituksen, ellei suorastaan synninpäästöä tuolle toiselle rikolliselle, nimittäin maalliselle vallalle, varsinkin kun kirkko oli ponnistanut kaikki voimansa aikaansaadakseen tulosta, jota molemmat toivoivat.
Näin tämä mies, jonka kimppuun ylhäiset ja alhaiset kilvan olisivat käyneet polkien hänet jalkoihinsa, jos hän olisi kukistunut, nyt vapaaehtoisesti heittäydyttyään maahan oli kaikkien säästämä ja useimpien kunnioittama.
Totta puhuen oli paljon sellaisiakin ihmisiä, joissa tämä kuuluisa kääntymys epäilemättä herätti kaikkea muuta kuin iloa; nämä olivat kaikki hänen rikostoverinsa, jotka täten menettivät niin tehoisan vallan, mihin olivat tottuneet luottamaan, ja jotka huomasivat yhdellä iskulla katkaistuksi jo kauan kudotun verkon langat, kenties hetkenä, jolloin parhaillaan odottivat uutista apajansa onnistumisesta.
Olemme jo nähneet mitä erilaisia tunteita tämä kääntymys herätti palkkalaisrosvoissa, jotka tuona hetkenä olivat herransa ympärillä ja jotka kuulivat tuon sanoman hänen omilta huuliltaan; hämmästystä, surua, masennusta, mieliharmia; vähän kaikkea, paitsi ylenkatsetta ja vihaa. Samoin oli toisten bravojen laita, jotka hän oli jakanut eri asemiin, kuten myös hänen suurisuuntaisten rikostoveriensa, kun kuulivat tuon hirvittävän uutisen; ja kaikissa se johtui samoista syistä.
Paljon vihaa lankesi kardinaali Federigon osalle, kuten olen lukenut tuossa jo mainitsemassani Ripamontin teoksen kohdassa. Nuo pahantekijät pitivät häntä henkilönä, joka oli sekaantunut heidän asioihinsa niitä tärvellen. Olihan Nimittämätön vaan tahtonut pelastaa sielunsa, eikä kukaan voinut sitä valittaa.
Vähitellen sittemmin suurin osa noista kätyreistä, jotka eivät voineet mukautua uusiin oloihin eivätkä katsoneet mahdolliseksi, että ne muuttuisivat, oli lähtenyt tiehensä. Mikä haki itselleen uutta isäntää ja löysi sellaisen jättämänsä herran entisistä ystävistä; mikä taas värväytyi suureen espanjalaiseen tai mantovalaiseen rykmenttiin tai johonkin toiseen sotaa käyvään joukkoon; mikä lähti kuljeksimaan valtateille, siellä harjoittaen rosvoilemista omana ammattinaan; joku taas vapaasti kuljeskellen teki konnantöitä, Samaa lienevät harjoittaneet muutkin, jotka ennen eri maissa olivat olleet Nimittämättömän käskynalaisia.
Ne taas, jotka olivat voineet tottua uuteen elintapaan tai jotka vapaaehtoisesti olivat sen omaksuneet, ja joista enimmät olivat kotoisin laaksosta, olivat palanneet maantöihin tai ammatteihin, mitkä olivat nuoruudessaan oppineet ja mitkä sittemmin olivat jättäneet antautuessaan rosvouralle. Muukalaiset olivat jääneet linnaan kotoisiin toimiinsa. Kaikki nämä, kääntyneinä samaan aikaan kuin herransa, elivät hänen tapaansa tekemättä pahaa kellekään, ja ilman että heille tehtiin pahaa, vaikka heillä ei ollut aseita, sillä heitäkin kunnioitettiin.
Mutta kun saksalaisten sotilasjoukkojen saapuessa muutamat lähistön pakolaiset tai uhatut henkilöt ilmestyivät linnaan tyyssijaa anomaan, Nimittämätön oli vallan ihastuksissaan siitä, että hänen linnamuurejaan hakivat turvapaikakseen avuttomat, jotka pitkän aikaa kaukaa olivat katselleet niitä hirvittävänä peloituksena, ja hän vastaanotti nämä onnettomat osoittaen heille pikemmin kiitollisuutta kuin kohteliaisuutta. Hän levitytti sen tiedon, että hänen talonsa oli avoinna jokaiselle, joka sieltä tahtoi etsiä suojaa, ja heti hänen mieleensä johtui saattaa sekä linna että koko laaksoalue suojelustilaan sen varalle, että peitsi- tai ratsumiehet saisivat päähänsä poiketa sinne elämöimään. Hän kokosi luokseen jääneet palvelijat, harvat luvultaan, mutta suuriarvoiset kuten Tortin runot; hän piti heille puheen siitä hyvästä tilaisuudesta, jonka Jumala lähetti heille ja hänelle, käyttääkseen kerran voimiaan lähimäisensä hyväksi, jota niin usein olivat sortaneet ja peloittaneet; ja käyttäen tuota vanhaa käskevää äänenpainoa, joka ilmaisi varmuutta siitä, että toteltaisiin, hän yleisesti huomautti heille miten heidän tuli käyttäytyä, jotta turvaa etsivät henkilöt pitäisivät heitä pelkkinä ystävinä ja puolustajina.
Sitten hän käski noutaa ullakolta ampuma-aseita, miekkoja ja keihäitä, mitkä siellä olivat olleet kauan kasattuina, ja jakoi ne heille. Laaksossa asuville alustalaisilleen ja vuokramiehilleen hän lähetti sanan että kaikki mieshenkilöt vapaaehtoisesti asestettuina tulisivat linnaan. Hän käski antaa aseita niille, jotka olivat ilman; muutamat heistä hän valitsi ikäänkuin upseereiksi toisia komentamaan. Hän osoitti heille eri asemansa aukkopaikoissa ja eri kohdissa laaksoa, pitkin kukkulan rinnettä ja linnan porttien edustalla. Hän määräsi hetket, jolloin ja tavan, miten he olivat vaihdettavat, ikäänkuin leirissä, tai kuten oli näillä samoilla paikoilla menetelty hänen entisen epätoivoisen elämänsä aikana.