Tällöin Lucia palasi takaisin, esiliina niin täynnä pähkinöitä, että hänen oli vaikeata sitä kantaa, ja että hänen ponnistellen ja ojennetuin käsin oli nostaminen sitä ilmaan, Sillävälin kuin veli Galdino uudelleen otti pussin hartioiltaan ja laski sen maahan, avaten sen suun, siihen kaataakseen runsaan almun, äiti katsahti hämmästyneenä ja ankarana Luciaan hänen tuhlaavaisuutensa vuoksi; mutta Lucia vastasi hänelle katseella, joka näytti sanovan: Selitän kyllä minkätähden. Veli Galdino puhkesi kiitoslauseisiin, onnentoivotteluihin, lupauksiin, ylistyksiin. Ja sälytettyään jälleen säkkinsä olalle hän hankki lähtöä. Mutta Lucia pidätti häntä ja sanoi:
— Pyytäisin teiltä palvelusta; pyytäisin teitä sanomaan isä Cristoforolle, että minun olisi hyvin tärkeätä puhua hänen kanssaan, ja että hän tekisi meille mieliteon, jos hyvin pian tulisi meitä majaamme tervehtimään, me kun emme voi lähteä kirkkoon.
— Ettekö tahdo muuta? Ei kulu tuntiakaan, ennenkuin isä Cristoforo tietää toivomuksenne.
— Luotan teihin.
— Sen voitte varmasti tehdä.
Näin sanottuaan hän poistui hieman kumarammassa, mutta tyytyväisempänä kuin tullessaan.
Huomatessaan tyttöparan näin tutunomaisesti lähettävän kutsun isä Cristoforolle ja kerjäläismunkin hämmästymättä ja muitta mutkitta ottavan tämän tehtäväkseen, älköön kukaan luulko, että isä Cristoforo silti oli mikään tusina-munkki tai henkilö, jota saattoi ylenkatseellisesti kohdella. Hän oli päinvastoin vaikutusvaltainen mies, jolla luostarilaisten keskuudessa ja koko seudulla oli suuri vaikutusvalta. Mutta sellainen oli tähän aikaan kapusiinimunkkien laatu, etteivät he pitäneet mitään liian alhaisena eikä liian ylhäisenä. He suojelivat heikkoja ja antoivat mahtavien suojella heitä itseään; he astuivat sisälle palatseihin ja mökkeihin yhtä nöyrinä ja varmoina; he olivat joskus saman katon alla pilan esineenä ja henkilöinä, joiden neuvotta ei tehty mitään päätöstä; he anoivat kaikkialla almuja ja jakelivat sitten kaikille niille, jotka tulivat niitä luostariin pyytämään. Kapusiinimunkki oli kaikkeen tähän tottunut. Retkillänsä hänelle saattoi yhtä hyvin tapahtua, että hän kohtasi jonkun ruhtinaan, joka täynnä kunnioitusta suuteli hänen köysivyönsä päätä, kuin että hän tapasi joukon poikanulikoita, jotka, ollen keskenään riitelevinään, viskelivät lokaa hänen partaansa. Tähän aikaan "munkki" sanaa lausuttiin joko mitä suurimmalla kunnioituksella tai mitä katkerimmalla halveksumisella. Ja kapusiinit ehkä enemmän kuin mikään muu munkkikunta olivat näiden kahden päinvastaisen tunteen esineinä ja kokivat hyvää ja huonoa onnea. Koska he eivät omistaneet mitään ja kävivät puettuina kaapuun, joka mitä eriskummaisimmin pisti silmään muitten pukineista, ja koska he muita selvemmin julkisesti osoittivat nöyryyttään, he lähemmin joutuivat alttiiksi kunnioitukselle ja ylenkatseelle, joita tunteita nuo heidän ominaisuutensa saattavat herättää, riippuen ihmisten eri luonteista ja ajatuskannasta.
Kun veli Galdino oli lähtenyt, Agnese huudahti:
— Kuinka! Niin paljon pähkinöitä: tällaisena vuotena!
— Anteeksi, äiti, vastasi Lucia. Mutta jos olisimme antaneet samankokoisen almun kuin toisille, olisi veli Galdinon ollut pakko juoksennella vielä Jumala tiesi kuinka kauan, ennenkuin hänen säkkinsä olisi täyttynyt, ja Herra tietää, milloin hän olisi voinut palata luostariin. Ja kuka tietää olisiko hän edes muistanut asiaani kaiken retkellään panemansa ja kuulemansa pakinan jälkeen.