Mutta saavuttuaan tuon mutkikkaan kadun päähän, hän äkkiä astui Pyhän Markuksen torille, missä hänen huomionsa ensiksi kiintyi kahteen pystyssä olevaan pölkkyyn, joissa oli kiinni nuora ja väkipyöriä. Ja ennen pitkää hän tunsi tämän noina aikoina niin tavalliseksi kammoittavaksi kidutuskoneeksi.
Se oli pystytetty tuohon paikkaan, eikä yksistään siihen, vaan kaikille toreille ja leveähköille kaduille, jotta joka kaupunginkorttelin valtuutetut, joilla oli hallussaan mitä mielivaltaisin oikeus rangaista, välittömästi voisivat sitä käyttää, kunhan kuka vaan heistä näyttäisi olevan syyllinen. Tällaisia olivat taloihin suljetut, jotka lähtivät ulos, alemmat virkamiehet, jotka eivät täyttäneet velvollisuuksiaan, tai kuka muu tahansa. Kidutus oli noita tuon ajan määrättömiä ja tehottomia parannuskeinoja, joita ylen tuhlaillen käytettiin.
Katsellessaan noita kidutusvehkeitä ja tuumiessaan, miksi ne oli asetettu tähän paikkaan, Renzo kuulee melun lähenemistään lähenevän ja näkee äkkiä ilmaantuvan kirkon kulman takaa miehen, joka heiluttaa kelloa. Se oli varoittaja; ja hänen takanaan kaksi hevosta, jotka ojentaen kaulaansa ja raskaasti laahustellen jalkojaan vaivaloisesti pääsivät eteenpäin. Hevoset vetivät ruumisvaunuja, ja näiden jälkeen tulivat toiset vaunut, sitten toiset, ja vieläkin toiset. Siellä täällä monattoja, jotka kulkien hevosten vieressä kiihoittivat niitä ruoskilla, suippokärkisillä sauvoilla ja kirouksilla.
Suurin osa noista ruumiista olivat paljaita, muutamat käärityt repaleisiin liinoihin, kasattuina ja sullottuina sekaisin kuin yhteenkietoutuneet käärmeet, jotka hitaasti kääriytyvät auki kevätlämmön tullessa. Sillä joka kerta kuin vaunut hätkähtivät tai tärisivät, näki noiden kolkkojen kasojen värähtelevän ja joutuvan ruman näköiseen epäjärjestykseen, päiden roikkuvan ja heiluvan, neitosten tukkien valuvan hajalle, käsivarsien heilahtavan pyörille, täten osoittaen jo kauhistuneille katseille, miten tällainen näky saattoi käydä vielä surkuteltavammaksi ja inhoittavammaksi.
Nuori mies oli pysähtynyt torin kulmaan lähelle kanavan rintanojaa ja rukoili tällävälin noiden tuntemattomien vainajien puolesta. Äkkiä kauhea ajatus välkähti hänen mielessään.
— Ehkä tuossa, yhdessä muiden kanssa, noiden ruumiiden alla… Oi, Herra! Suo, ettei niin olisi! Vapauta minut tästä kauheasta ajatuksesta!
Kun ruumissaatto oli kulkenut ohi, Renzo lähti liikkeelle, meni halki torin, poiketen vasemmalle kanavan ääressä kulkevalle kadulle, ilman muuta syytä tähän päätökseen, kuin se, että ruumissaatto oli poistunut vastakkaiseen suuntaan. Astuttuaan muutaman askeleen kirkon sivulta kanavalle, hän huomasi oikealla Marcellino-sillan. Tämän yli hän kulki ja saapui kapeata käytävää myöten Borgo Nuovoon. Ja kun hän yhä katseli ympärilleen, löytääkseen jonkun, jolta olisi voinut saada haluamiaan tietoja, hän näki kadun päässä papin, jolla oli mekko yllä ja keppi kädessä; tämä pappi seisoi raoitetun oven pielessä, pää kumarassa ja korva kallistuneena aukkoon päin. Vähän senjälkeen Renzo näki hänen nostavan kätensä siunaukseen.
Hän ajatteli, niinkuin todella olikin laita, että tuo pappi juuri oli ripittänyt jonkun; ja hän sanoi itsekseen:
— Siinä sopiva mies. Ellei papilla papillisessa virkatoimessaan ole hieman ihmisrakkautta, vähän hyväntahtoisuutta ja kohteliaisuutta, täytyy myöntää, ettei sitä enää ollenkaan ole tässä matoisessa maailmassa!
Tällävälin pappi poistui oven luota, astui Renzoa kohti ja pysytteli hyvin varovasti keskellä katua. Kun Renzo enää oli muutaman askeleen päässä hänestä, hän paljasti päänsä ja antoi merkin, että halusi puhua hänen kanssaan, samalla pysähtyen, tahtoen siten osoittaa, ettei aikonut tulla sopimattoman lähelle. Pappikin pysähtyi, asettuen kuuntelemaan, kuitenkin tokaisten sauvan eteensä maahan, ikäänkuin suojaavaksi etuvarustukseksi. Renzo esitti pyyntönsä, jonka pappi täytti, eikä sanonut ainoastaan sen kadun nimen, jonka varrella tuo talo sijaitsi, vaan antoi poikaparalle myös vähän tienohjeita, niitä kun huomasi tarvittavan; hän luetteli käännökset oikealle ja vasemmalle, kirkot ja ristit ja ne muut kuusi tai kahdeksan katua, jotka vielä täytyi kulkea ennenkuin saapui määräpaikkaan.